Kotiseututyönä saluuna ja kyläkauppa
Mia Friman (vas.) ja Heini Haapalainen ovat töissä Mustan korpin saluunassa. Sami Karppinen Kuva: Viestilehtien arkistoLAUKAA (MT)
1990-luvun puolivälissä Laukaan Tarvaalan kylään perustettiin tyylinsä villistä lännestä ammentava Mustan korpin saluuna.
Vaikka saluunan omistaja on sittemmin vaihtunut monta kertaa, paikka on pysynyt uskollisena alkuperäiselle tyylilleen.
Baarin pihapiirissä on tiipii ja hämyisen kuppilan sisätiloja koristaa intiaanirekvisiitta.
Nykyiset omistajat Jyrki Savolainen, Arto Jussila ja Markku Mäki-Kulmala tarttuivat puikkoihin kaksi ja puoli vuotta sitten.
Savolainen ja Mäki-Kulmala ovat kotoisin Tarvaalan kylästä ja Jussila naapurikylästä Vuonteelta.
”Saluuna on Tarvaalan kylän keskus ja sydän. Kylä hiljentyisi ilman omaa baaria”, Savolainen sanoo.
Kysymys on ennen kaikkea oman elinkeinon ohella tehtävästä kotiseututyöstä.
”Pohjimmiltaan tämä on kotiseuturakkautta, kotiseudun ja ihmisten palvelemista”, Mäki-Kulmala kiteyttää.
Saluunan mukana kolmikon omistukseen siirtyi myös Mänttärin sekatavarakauppana tunnettu kyläkauppa.
Vajaan 300 asukkaan Tarvaalan kylä sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Laukaan keskustaajamasta.
2012 joulukuussa perustettiin yhtiö, jonka kautta baaria pyöritetään.
”Meillä on alun perin ollut tavoitteena, että tästä päästäisiin omilleen, siis nollatulokseen. Kaikilla meillä on toinen siviiliammatti”, Jussila kertoo.
”Pari ensimmäistä vuotta ei mennyt ihan odotusten mukaan. Kellään meistä ei ole aiempaa kokemusta ravintolan pidosta. Yrityksen ja erehdyksen kautta on kuitenkin tehty muutoksia”, Savolainen sanoo.
Kahtena ensimmäisenä vuotena Mustassa korpissa oli ohjelmaa harva se ilta.
”Olemme vähentäneet esiintyjiä ja ohjelmanumeroita ratkaisevasti, sillä suurin osa asiakkaistamme haluaa laulaa karaokea”, Mäki-Kulmala kertoo.
”Jos baarissa oli esiintyjä iltamyöhään, saattoi porukka kääntyä ovelta pois. Nyt esiintyjiä on maltillisemmin ja ohjelmallinen painopiste on karaokessa.”
Maaseutubaarin menestyksen resepti on rento ja reilu meininki.
Siinä Mustan korpin saluuna onkin onnistunut, sillä kävijöitä saapuu Tarvaalaan ympäryskunnista saakka.
”Puskaradio on paras markkinointikanava. Kyläläiset käyvät tässä loppujen lopuksi enemmän kahvilla ja satunnaisesti kaljalla”, Mäki-Mattila sanoo.
Porukkaa saapuu Laukaan eri laidalta Lievestuoreelta, mutta myös runsaasti Äänekoskelta ja Konnevedeltä asti.
”Jotkut tulevat Jyväskylästä, kun ovat kuulleet, että tällainen saluuna on täällä sivummalla. Kaukaisimmat saapuvat yli sadan kilometrin päästä”, Jussila toteaa.
Saluuna on yhtäjaksoisesti auki kesäkuukausina tiistaita ja keskiviikkoa lukuun ottamatta.
Talvisin saluunan ovet avautuvat viikonloppuisin.
Ylivoimaisesti suurin kävijämäärä ajoittuu kesäsesonkiin.
”Laukaassa on runsaasti mökkiläisiä, joista koostuu merkittävä osuus asiakaskunnastamme. Kaupassa kalja on ylivoimaisesti tärkein myyntiartikkeli, joten ainakaan kauppa ei pyörisi ilman kesäasukkaita”, Savolainen summaa.
Jukka Koivula
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
