Jytky paistatteli kuntavaalien valokeilassa
Vaalien kilpailuasetelmat korostuivat viime kuntavaaleissa. Suurten puolueiden erimielisyydet keräsivät paljon mediatilaa. Myös perussuomalaisten nousu suureksi puolueeksi heijastui kuntavaaliuutisointiin.Viime kunnallisvaalien alla puolueista tiedotusvälineiden valokeilassa eniten paistatteli päähallituspuolue kokoomus. Puolestaan politiikoista pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sai selkeästi eniten julkisuutta. Toiselle paikalle ylsi Timo Soini (ps.) ja kolmannelle Jutta Urpilainen (sd.).
Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijat analysoivat Kuntavaalit 2012 mediassa -hankkeessa noin 3000 kuntavaalijuttua, jotka ilmestyivät syys–lokakuussa 2012.
Selvityksessä mukana olivat 14 päivälehden, kahden iltapäivälehden sekä Ylen ja MTV3:n pääuutislähetysten kuntavaalijutut.
Juttujen perusteella kuntapalvelut, -talous ja, -liitokset olivat tasaisesti neljän suurimman eduskuntapuolueen asialistalla.
Puolueiden valtakunnallista julkisuutta tarkastellut tutkija Sini Ruohonen arvioi, että kokoomuksen näkyvä ykköspaikka selittyy kuntauudistuksella, joka toi puolueelle ohella näkyvyyttä myös kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkuselle .
Ideologiset erot repivät
Puolueiden välille syntyi eroja. Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus nosti esiin SDP:n sekä peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin . SDP keräsi julkisuutta eniten myös veronkiertoa ja kuntapalvelujen koskevilla kannanotoilla.
Päähallituspuolueita vaivasivat myös kuntauudistuksen ideologiset erimielisyydet.
Ruohosen mukaan kokoomuksen ja SDP:n väliset erimielisyydet liitettiin julkisuudessa laajan ja monimutkaisen lakimuutoksen yksitäisiin kysymyksiin, kuten kuntapalvelujen järjestämisvastuuseen, veroratkaisuihin ja kuntaliitoksiin. SDP haastoi puolueista kokoomuksen.
”Näin ollen päähallituspuolueet näyttivät olevan keskenään erimielisiä uudistukseen liittyvistä sisältökysymyksistä”, hän kirjoittaa.
Opposition ykköspuolue?
Kuntavaalien alla perussuomalaiset saivat näkyvyyttä eniten EU:n talouskriisiä koskettaneissa aiheissa. Mutta kunta-asioissa keskusta näkyi enemmän kuin perussuomalaiset.
Ruohosen mielestä lehtijuttujen perusteella keskusta esitettiin vahvimpana oppositiopuolueena. Hän mainitsee, että ”silmiinpistävän usein käsiteltäessä eduskunnan kuntauudistuskeskustelussa Ylen TV1:n pääuutislähetyksessä näytettiin oppositiosta vain keskustalaisen puheenvuoroja, eikä perussuomalaisia päästetty ollenkaan ääneen.
Sama viesti toistui myös lehdissä, hän huomauttaa.
”Perussuomalaiset kuvattiin asiakysymyksissä linjattomiksi, mutta puolueesta kirjoitettiin eniten ehdokasasettelua ja kannatusmittauksia käsittelevissä jutuissa”, Ruohonen sanoo.
Perussuomalaisten 2011 eduskuntavaalivoiton seurauksia analysointiin useita kertoja kuntavaalien alla. Uutta ”kuntajytkyä” odoteltiin yleisesti eri analyyseissa.
Spekuloinnit toivat puolueelle Ruohosen mukaan paljon palstatilaa. Gallup-jutuissa, pääkirjoituksissa ja kolumneissa perussuomalaiset saivat kaksi kertaa enemmän tilaa kuin kolme muuta suurinta puoluetta, hän summaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

