Saksa kuroo kiinni ympäristötavoitteitaan
BERLIINI
Saksa on uusiutuvan energian käytössä aikataulussa mutta typpilannoitteiden käytön vähentämisessä sekä maaperän suojelussa vielä kaukana tavoitteesta, paljastaa Saksan tilastokeskuksen kestävän kehityksen indikaattori.
Päätös luopua ydinvoimasta kymmenen vuoden kuluessa pakottaa Saksan hallituksen ja energiayhtiöt panostamaan muihin energiantuotantomuotoihin, ennen kaikkea uusiutuvaan energiaan.
Kulutetusta energiasta tuotetaan uusiutuvilla tavoilla 11 prosenttia, kun tavoite on ollut 12 prosenttia. Vaikka tulos on hyvä, muutosta on nopeutettava lähivuosina. Tavoitteen mukaan uusiutuvan energian osuuden on noustava 35 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä
Biomassan tuotanto on lisääntynyt kymmenessä vuodessa kymmenkertaiseksi. Lämmitykseen käytettävästä uusiutuvasta energiasta biomassan osuus on 92 prosenttia. Sähkön tuotannossa tärkein osa on tuulivoimalla, jolla jauhetaan 37 prosenttia saksalaisten suosimasta ekosähköstä.
Luonnontilassa olevan maaperän säilyttämisessä 82 miljoonan asukkaan ja 55 miljoonan auton Saksalla on kirittävää. Hallituksen tavoitteen mukaan vuonna 2020 teollisuustonttien ja teiden alle saa jäädä enää 30 hehtaaria päivässä.
Vain Uudenmaan verran Suomea suurempaa maata asfaltoidaan 87 hehtaarin päivävauhdilla. Kymmenen vuotta sitten vauhti oli 129 hehtaaria päivässä.
Metsien ja luonnonniittyjen nopea väheneminen on jättänyt Saksan pahasti jälkeen myös lajien suojelulle asetetusta tavoitteesta. Sudet ovat palanneet itäisen Saksan luontoon, mutta sitä pienempien eläimien ja kasvien määrä on supistumassa.
Maatalouden typpipäästöjen pienentämisessä Saksa on tiukkana. Vuodeksi 2010 välitavoitteeksi asetetusta 80 kilosta hehtaaria kohti ollaan kuitenkin vielä seitsemän kilon päässä.
Saksan hallitus haluaisi, että vähintään 20 prosenttia elintarvikkeista on peräisin luomutuotannosta. Nyt biotuotteiden osuus on noin 11 prosenttia. Vain Espanjassa ja Italiassa ylletään suurempiin lukemiin.
Luomun liikevaihto on noin kuusi miljardia euroa, mikä on kolme kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Omalla tuotannollaan Saksa pystyy vastaamaan noin puoleen biotuotteiden kysynnästä.
PERTTI RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
