Saimaan- norppiaviime vuotta enemmän
Saimaannorppien määrä on kasvanut hieman viime vuodesta. Metsähallituksen mukaan saimaannorppia on nyt noin 320. Kuutteja löydettiin pesälaskennoissa 56. Metsähallitus arvioi kuuttien määräksi kuitenkin noin 70.
Kevään nopean etenemisen takia kaikkia lisääntymisalueita ei pystytty käymään läpi kattavasti, koska jäät sulivat tutkijoiden alta. Pesälaskentatulosten lisäksi arviossa on otettu huomioon edellisinä vuosina syntyneiden kuuttien määrä tarkistamatta jääneillä alueilla.
Osa kuuteista syntyi luonnonkinospesiin ja osa apukinoksiin, joita tehtiin vähälumisimmille alueille yhteensä 68 kappaletta. Kuutteja syntyi myös ilman pesäkinoksen suojaa. Kuuteista yhdeksän on löydetty pesistä kuolleina.
Talvi oli pesimäoloiltaan jo kolmas epävakaa peräkkäin. Kahtena viime vuonna kanta ei kasvanut. Tänä vuonna syntyneiden kuuttien määrä viittaa kuitenkin kannan lievään, noin 10–15 yksilön kasvuun verrattuna vuoteen 2012.
Juhani Reku
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
