Kansanterveysjärjestöt vetoavat kauppoihin: ”Ei nikotiinipusseja myyntiin”
Tarttumattomien sairauksien järjestöverkosto ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry lähettivät kaupan alan toimijoille avoimen kirjeen, jossa ne vaativat, etteivät kaupat ottaisi myyntiin nikotiinipusseja. Kansanterveysjärjestöt kertoivat asiasta tiedotteessaan.Järjestöt perustelevat vetoomustaan erityisesti nuorten ja lasten terveyteen liittyvillä huolilla. Ne näkevät kaupan alan roolin suurena siinä, kuinka laajasti terveydelle haitalliset nikotiinipussit leviävät markkinoille. Avoin kirje lähetettiin S-ryhmän, Keskon, Lidlin ja R-kioskin johdoille.
Nuorten nikotiinipussien käyttö on lähivuosina lisääntynyt muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa 40 prosenttia lukiolaisista on kokeillut nikotiinipusseja. Islannissa sen sijaan lähes 40 prosenttia 18–34-vuotiaista miehistä käytti nikotiinipusseja vuonna 2022.
Suomessa nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö on viime vuosikymmeninä vähentynyt. Samalla nuorten nuuskan käyttö on kuitenkin lisääntynyt ja poikien tupakoinnin väheneminen on pysähtynyt. Kansanterveysjärjestöt pelkäävät, että nikotiinipussit ja niiden nuorille suunnattu markkinointi voivat vedota myös nuoriin, jotka eivät käytä muita tupakkatuotteita.
Suomi on asettanut tavoitteekseen olla savuton ja nikotiiniton vuoteen 2030 mennessä. Järjestöjen mukaan nikotiinipussien mahdollinen tulo Suomen markkinoille uhkaa kuitenkin lisätä nuorten nikotiiniriippuvuutta ja -tuotteiden käyttöä. Järjestöt haluavat nikotiinipussit tupakkalain sääntelyn alaisiksi mahdollisimman pian, mutta työn ollessa kesken ne korostavat kaupan alan vastuuta.
Kirjeen laatimiseen osallistuneeseen Tarttumattomien sairauksien järjestöverkostoon kuuluvat Aivoliitto, Diabetesliitto, Filha, Hengitysliitto, Sydänliitto ja Syöpäjärjestöt.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



