Europarlamentaarikko Virkkunen: Suomen metsätalous malliksi EU:ssa
Virkkunen muistuttaa, että ilmasto- ja energiapolitiikassa tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta.
Suomen osalta päästölaskennassa on Virkkusen mukaan olennaista saada päästöt ja metsien hiilinielut tasapainoon. Lulucf-asetuksessa näin ei vielä ole. Siksi laskentamalleja on hänen mukaansa edelleen kehitettävä. Kuva: Antti RaatikainenEuroparlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) pitää erittäin tärkeänä, että suomalainen kestävä metsätalous otetaan malliksi, kun Euroopan Unionissa aletaan loppuvuodesta käsitellä monia metsiin vaikuttavia lakipaketteja. Virkkunen puhui asiasta ollessaan tutustumassa perjantaina Itä-Suomen yliopiston metsäntutkimukseen Joensuussa.
"Vaikka metsäpolitiikka ei kuulu EU:n toimivaltaan, käsittelyssä on useita esityksiä, jotka vaikuttavat merkittävästi metsien käyttöön. Muun muassa ilmastostrategia, päästökauppauudistus, biomassan kestävyyskriteerit, uusiutuvan energian direktiivi, ja lämmitys- ja jäähdytysstrategia koskettavat suoraan suomalaista metsätaloutta", Virkkunen sanoi.
Hän muistutti että nyt on vaikuttamisen paikka.
"Kyse on reilun, kestävän ja luonnon monimuotoisuuden turvaavan metsätalouden tuomisesta koko Eurooppaan", Virkkunen sanoi.
Erityisen tärkeänä Virkkunen pitää loppuvuodesta annettavaa esitystä biomassan kestävyyskriteereistä sekä niin kutsuttua. Lulucf-asetusta, joka koskee maankäytön ja metsätalouden roolia ilmastopolitiikassa.
"Biomassan kestävyyskriteerien osalta on varmistettava nyt erityisesti, ettei metsänhoidolle aseteta puun loppukäytöstä riippuen erilaisia kriteereitä. Näinhän meinasi edellisellä kierroksella käydä, kun asiaa valmisteltiin", Virkkunen sanoi
"Samoin on vältettävä ylimäärästä hallinnollista taakkaa. Järkevintä olisi hyödyntää jo olemassa olevia sertifiointijärjestelmiä. Olennaista on, ettei kriteereillä luoda tarpeettomia esteitä puun tarkoituksenmukaiselle käytölle, Virkkunen linjasi.
Hän muistutti, että ilmasto- ja energiapolitiikassa tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta.
Komissio valmistelee parhaillaan biomassan kestävyyskriteereitä yhdessä uusiutuvan energian direktiivin kanssa. Käynnissä on eri mallien vaikutustenarviointi.
Suomelle asetettiin kesällä EU-komission linjauksissa 39 prosentin vähentämisvelvoite päästökaupan ulkopuolisissa päästöissä. Velvoite on yksi EU-jäsenmaiden korkeimmista.
"Merkittävimmät päästöleikkaukset voidaan saada aikaan liikennesektorilla. Siinä kestävillä biopolttoaineilla on merkittävä rooli, mutta myös muita vähäpäästöisiä ja tehokkaita ratkaisuja tarvitaan", Virkkunen sanoi.
Suomen osalta päästölaskennassa on Virkkusen mukaan olennaista saada päästöt ja metsien hiilinielut tasapainoon. Lulucf-asetuksessa näin ei vielä ole. Siksi laskentamalleja on hänen mukaansa edelleen kehitettävä.
"Suomen luonnonvaroista tärkein osaamisen ohella on puu. Kestävälle, luonnon monimuotoisuutta kunnioittavalle bio- ja metsätaloudelle on luotava positiiviset tulevaisuuden näkymät Euroopassa", Virkkunen sanoi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
