
Lahti kumoaa ilmastoahdistusta ilmastoinnostuksella – kävelemällä asukkaat saavat alennusta ravintoloista ja samalla hiilijalanjälki kutistuu
Hiilineutraaliksi vauhdilla pyrkivä Lahti osallistaa asukkaat ilmastotalkoisiin muun muassa kännykkäsovelluksella. Näytön paikka on toimia Euroopan ympäristöpääkaupunkina 2021.
Kännykkäsovellus näyttää kuinka paljon käyttäjä on liikkunut henkilöautolla ja paljonko julkisilla sekä lihasvoimin. Päästöttömästä liikkumisesta tienaa etuja Lahden palveluntarjoajilta. Esimerkiksi kahvilasta voi saada alennusta. Kuva: Sanne KatainenJoulukuun puolivälissä keli on tihkuisen harmaa ja maisema kalju.
Suurmäki seisoo kaupungin laidalla ylhäisessä yksinäisyydessään. Pieni pätkä hiihtoladuista on kasattu edellisen talven lumien päälle, mutta sateet eivät houkuttele reippailemaan.
Talviurheilun keskuksella on erityisen palava tahto taistella ilmastonmuutosta vastaan.
Lahti on valittu Euroopan ympäristöpääkaupungiksi vuonna 2021. Lisäksi kaupunki pyrkii hiilineutraaliksi jo vuoteen 2025 mennessä.
Ympäristöjohtaja Saara Vauramo istuu kaupungintalon tyrmässä, joka on muutettu kahvilaksi. Kalterit ikkunoissa muistuttavat vielä menneisyydestä.
Vauramo on silminnähden innoissaan, että Lahti läpäisi tiukan seulan Euroopan ympäristöpääkaupungiksi.
Kisassa arvioitiin 12 kohtaa, jotka pitää olla mallillaan. Lahti loisti erityisesti jätehuollossa, ilmanlaadussa, ympäristöjohtamisessa ja vesiensuojelussa. Teollisuuden aikoinaan saastuttaman Vesijärven puhdistaminen on maailmankuulu menestystarina.
Vauramon kiitokset saa myös alueen teollisuus, joka tekee kiertotaloudesta liiketoimintaa. Esimerkiksi Fazerin uusi ksylitolitehdas alkaa valmistaa ksylitolia kauran kuoresta, jota on aiemmin ollut vaikea hyödyntää.
Alueella on osaamista myös energiatehokkuuden ja vedenkäsittelyn saralla.
Osaamista pyritään viemään myös Venäjälle ja muualle Itämeren alueelle sekä Kiinaan, joka valmistautuu isännöimään talviolympialaisia 2022.
Ympäristöpääkaupunkina Lahti näkyy Brysselissä sekä järjestää tapahtumia Suomessa.
Lahti on lupautunut leikkaamaan kasvihuonekaasupäästöjään 80 prosenttia vuodesta 1990. Hiilineutraalius saavutetaan sillä, että jäljelle jääneet päästöt kompensoidaan kaupungin metsissä ja mahdollisesti kehitysyhteistyöllä.
Harkinnassa on myös teollisuuden päästämän hiilidioksidin talteenotto.
Vauramon mukaan Lahti on jo lähellä päästöleikkaustavoitettaan. Kivihiilen poltosta luovuttiin tänä vuonna ja tilalle tulivat metsäteollisuuden jäteperäinen puubiomassa ja erilliskerätty yhdyskuntajäte, josta tehdään myös sähköä kaasuttamalla.
Vauramo painottaa, että poltto on tämän hetken ratkaisu. Tulevaisuudessa aurinko- ja tuulienergia varmasti korostuvat.
Arvion mukaan investoinnit uusiutuvaan energiaan maksavat itsensä takaisin 5–10 vuodessa.
Tiiviin kaupunkirakenteen ansiosta asukkaita on helppo kannustaa liikkumaan lihasvoimin tai julkisilla.
Kaupungin bussit ja taksit vaihtavat ajoneuvojaan asteittain sähköön ja biokaasuun. Kaasu- ja sähköbusseja jopa valmistetaan Lahdessa.
Asukkaille on kehitetty puhelinsovellus CitiCap, joka mittaa automaattisesti eri liikkumismuotoja ja tekee yhteenvedon liikkumisen hiilijalanjäljestä. Palvelussa voi myös verrata päästöjään muiden asukkaiden päästöihin.
Vauramo näyttää omasta kännykästään, miten pieneksi kävelypainotteisen päivän hiilitolppa on jäänyt.
Kannustimeksi kehitteillä on virtuaalisia pisteitä, joilla saa alennusta paikallisista ravintoloista ja muista palveluista.
Vauramo kehuu myös elintarvikealan yrityksiä, jotka ovat kehittäneet hävikinhallintaa ja kasvipohjaisia ruokia.
Kuulun lihamukinsa Lahti saa kuitenkin Vauramon puolesta pitää.
"Ei tämä niin tiukkapipoista ole", hän naurahtaa.
Koululaisilla on oma roolinsa kaupungin viherryttämisessä. He järjestävät muun muassa hävikkiruuan kokkikilpailut ja ympäristögaalan, jossa haastetaan päättäjät vastaamaan nuorten kysymyksiin.
"Tarkoitus on levittää ilmastoinnostusta, eikä ilmastoahdistusta", Vauramo kiteyttää.
Lahden ympäristölupaukset
- Kasvihuonekaasupäästöjä leikataan 80 prosenttia vuoden 1990 tasosta 2025 mennessä.
- Hiilineutraalius saavutetaan 2025 mennessä.
- Jätteetön kiertotalouskaupunki 2050 mennessä.
- Luontoa ja vesistöjä suojellaan.
- Kestäviä liikennemuotoja, kuten kävelyä, pyöräilyä ja julkista liikennettä edistetään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
