Hallitus tavoittelee jopa 100 000 uutta työpaikkaa – edessä vaikea syksy
Hallituspuolueet valmistautuvat elokuun lopussa järjestettävään budjettiriihen. Pöydällä on edelleen useita ratkaisemattomia kiistakysymyksiä.
Synkät pilvet ovat leijailleet Suomen talouden taivaalla jo vuosia. Rakennushankkeet kuitenkin vetävät Jyväskylän keskustassa. Kuva: Petteri KivimäkiHallituspuolueet ovat jo käynnistäneet alustavat neuvottelut syksyn budjettiriihen pohjustamiseksi. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo MT:lle, että Sipilän hallituksen syksyn tärkein tavoite on taloudellisen kasvun luominen.
"On saatava aikaan ulostuloja, joilla edistetään työllisyyttä ja yrittäjyyttä", Kaikkonen sanoo.
Keväästä alkaen työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut erityistä työllisyyspakettia, jolla kaavaillaan syntyvän jopa 100 000 uutta työpaikkaa. Toimenpiteistä päätetään riihessä.
"Orastava kasvu on saatava jatkumaan ja vuosien taloudellisen hiipumisen kierre on katkaistava", Kaikkonen sanoo.
Hän uskoo, että kilpailukykysopimus toteutuu syksyllä.
"Arvioisin, että valmista tulee. Kellään ei pitäisi olla intressiä viivyttää asioita."
Kaikkonen on luottavainen myös maakuntauudistuksen suhteen.
"Avoimia kysymyksiä on edelleen, ja varsinkin niin sanottuun valinnanvapauteen liittyen tarvitaan jatkoneuvotteluja. Uskon kuitenkin, että sote-juna puksuttaa syksyllä eteenpäin."
Isoja veropäätöksiä luvassa syksyllä
Hallitus on sitonut ehdolliset veronkevennykset kilpailukykysopimuksen toteutumiseen. Mikäli riittävän kattava sopimus syntyy, Sipilän hallitus myös luopuu lisäsäästöistä ja lisäveronkorotuksista.
Jos kiky-neuvottelut saadaan syksyllä maaliin, hallitus tekee 315 miljoonan euron veronkevennykset ensi vuoden alussa.
Jos työmarkkinakeskusjärjestöistä 85 prosenttia on sopimuksen piirissä, tarjotaan veronkevennyksiä 415 miljoonan euron edestä.
90 prosentin kattavuus tarkoittaa 515 miljoonan euron veroporkkanaa.
Hallitus uskoo, että kiky-sopimuksella saadaan luotua jopa 35 000–45 000 työpaikkaa.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ritva Elomaa pitää työllisyyden kohentamista tärkeimpänä asiana.
"Kun on töitä, tulee verotuloja ja palvelut pelaavat. Jos siinä ei onnistuta, ongelmat ovat suuria."
Elomaan mukaan sote-palveluiden valinnanvapauden osalta on oltava tarkkana.
"Peruspalveluiden varma saatavuus joka kunnassa on turvattava. Ei saa mennä malliin, joka on suurien pörssiyhtiöiden johdettavissa niin, että rahat valuvat jonnekin maailmalle."
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Jukka Kopran mukaan jakovara budjettiriihessä on pieni.
"Yrittäjävähennys, kotitalousvähennyksen korotus, sukupolvenvaihdosten edistäminen ja alv:n muuttaminen maksuperusteiseksi ovat olleet alustavissa neuvotteluissa pöydällä. On erittäin hyvä asia, jos nämä saadaan ratkaistua."
Kopra uskoo kiky-sopimukseen.
"Kuitenkin pitää muistaa, että Suomen kilpailukykyongelmat eivät tällä yksin ratkea."
Keskusta ja PS maatalouden kriisituen takana
Kaikkosen mukaan keskusta ajaa voimakkaasti maatalouden kansallista kriisitukipakettia lisätalousarvion yhteydessä.
Myös perussuomalaisten Elomaa painottaa, että maataloutta on välttämätöntä tukea.
"Jos halutaan, että meillä on maanviljelijöitä vielä parin vuoden päästä, tukipaketti on pakko kasata. Huoltovarmuus omassa ruuantuotannossa on turvattava."
Kokoomuksen Kopra suhtautuu kriisitukeen varovaisen myönteisesti.
"Valtiovarainministeri istuu rahakirstun päällä tässäkin asiassa. Uskon, että Petteri Orpo (kok.) on asiassa ymmärtäväinen."
Budjetin valmistelu käynnistyy virallisesti ensi viikolla, kun valtiovarainministeriö järjestää oman budjettiriihensä Espoossa.
VM julkistaa oman näkemyksensä 12. elokuuta.
Tämän jälkeen käynnistyvät rahaministeriön ja kunkin ministeriön väliset neuvottelut.
Elo–syyskuun vaihteessa järjestettävässä budjettiriihessä hallitus hyväksyy talousarvioesityksensä sisällön.
Pöydällä on alkusyksystä myös lisätalousarvio, joka pitänee sisällään maatalouden kansallisen kriisitukipaketin.
Talousnäkymien kannalta keskeistä on myös, saadaanko kilpailukykysopimusneuvottelut vietyä maaliin toivotulla tavalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
