Asiantuntija ohjeistaa veneilijöitä Ylellä: Toimi näin, jos näet sukellusveneen
Asiantuntijan mukaan sukellusveneestä kannattaa pysyä parin kilometrin päässä.
Asiantuntija neuvoo Ylellä veneilijöitä myös välttämään turhaa poukkoilevaa ajoa, sillä se voi aiheuttaa ongelmia sukellusveneelle ja muille Suomenlahdella liikkuville aluksille. Kuva: Kankaanpää JaanaYlen haastattelema rajavartiolaitoksen meripelastusasiantuntija Petteri Leppänen sanoo, että sopiva etäisyys vieraan vallan ydinsukellusveneestä on pari kilometriä.
"Voin kuvitella, että moni haluaa mennä lähellä katsomaan ja kuvaamaan, mutta oikea ratkaisu on kuitenkin pysyä riittävän etäällä siitä ja jatkaa matkaansa siihen suuntaan, johon oli menossa", hän sanoo.
Leppänen kertoo Ylelle, että yksi syy riittävän etäisyyden säilyttämiseksi sukellusveneeseen on se, että jokainen sotilasalus on varautunut siihen, että sitä voidaan lähestyä myös muulla uhalla kuin toisella sota-aluksella.
"Ettei vaan tule tulkintaa, että jokin vene lähestyy vihamielisesti, vaikka Itämerellä tilanne onkin hyvin rauhallinen. Kuitenkin ympäri maailmaa käytetään pienveneitä isoja sota-aluksia vastaan pomminräjäytyksissä", Leppänen huomauttaa Ylellä.
Asiantuntija neuvoo Ylellä veneilijöitä myös välttämään turhaa poukkoilevaa ajoa, sillä se voi aiheuttaa ongelmia sukellusveneelle ja muille Suomenlahdella liikkuville aluksille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
