Eteläisessä Suomessa varoitetaan voimakkaasta tuulesta – puuskissa 20 metriä sekunnissa
Kova tuuli voi katkoa sähköjä ja kaataa puita. Myrsky laantuu mutta etenee huonona ajokelinä iltayön aikana pohjoiseen.
Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulen nopeus puuskissa voi nousta 20 metriin sekunnissa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTOEteläisessä Suomessa varoitetaan tänään iltapäivällä voimakkaasta tuulesta. Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulen nopeus puuskissa voi nousta 20 metriin sekunnissa.
Varoituksen mukaan etelän ja lounaan välinen tuuli voi kaataa yksittäisiä puita laajalla alueella. Myös lyhyitä sähkökatkoja saattaa olla odotettavissa.
Varoitus on annettu Varsinais-Suomesta Etelä-Karjalaan ulottuvalla alueella Kanta- ja Päijät-Hämeen korkeudelle asti. Kovasta tuulesta varoitetaan myös kaikilla Suomen merialueilla Merenkurkkua lukuun ottamatta.
Ilmatieteen laitos varoittaa myös, että ajokeli muuttuu iltayöstä erittäin huonoksi Kainuussa, Etelä-Lapissa ja osassa Pohjois-Pohjanmaata. Näillä alueilla on odotettavissa lumi- tai räntäsadetta. Vaarallisen liikennesään varoitus on voimassa iltayhdeksästä alkaen, ja onnettomuusriski arvioidaan huomattavaksi.
Sääennusteessa Ilmatieteen laitos kertoo, että matalapaine voimakkaine vesi-, räntä- ja lumisateineen sekä melko voimakkaine tuulineen liikkuu tänään Suomen yli itään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
