KOMMENTTI Joku laskun aina joutuu maksamaan
Äkkiseltään ajatus mikroyritysten vapauttamisesta virallisten valvontojen maksuista tuntuu reilulta.
Esimerkiksi luomutila joutuu maksamaan tuotannon valvonnasta sadan euron perusmaksun sekä 7,50 euroa jokaiselta tarkastettavalta hehtaarilta. Mitä pienempi tila, sen suurempi on valvontamaksun osuus tilan tuotosta.
Kun valvontamaksuja tarkastellaan kokonaisuutena, EU:n kaavailuista paljastuu nopeasti toinenkin puoli. Jos vain yksi yritys kymmenestä joutuisi valvontansa maksamaan, rahat yhdeksän muun yrityksen valvontoihin pitäisi kaivaa muualta.
Ajatus kustannusten vyöryttämisestä yhteiskunnan hoidettavaksi on viime kädessä yhtä fiksu kuin erään takavuosien porilaispoliitikon vaalilause. Hän vaati veroja valtion maksettavaksi.
Tavalla tai toisella maksamatta jäävä lasku käydään nappaamassa yrittäjien kukkarosta.
Tärkeintä onkin pitää huolta siitä, ettei maksuvapautta heru muillekaan EU-yrittäjille. Suomalaisviljelijä ei voi olla ainoa, joka valvonnoista maksaa.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
