Parlamentti paheksuu Norjan tulleja
Europarlamentti paheksuu Norjan päätöstä korottaa EU:n maataloustuotteiden tullimaksuja. Viime viikolla annetussa päätöslauselmassaan mepit vaativat EU:lta jatkotoimia, ellei Norja peru juustoille, lampaan- ja naudanlihatuotteille sekä hortensioille asetettuja tulleja.
Tuotteiden vientitullit ovat olleet vuoden alusta lähtien satoja prosentteja, lampaanlihan tulli peräti 429 prosenttia. Norja ei neuvotellut maataloustuotteiden tullien korotuksista etukäteen.
”Norjan tulisi pysyttäytyä sopimuksessa, jossa sitä velvoitetaan vapauttamaan kauppaa EU:n kanssa”, kansainvälisen kaupan valiokunnan puheenjohtaja Vital Moreira sanoo tiedotteessa.
Norjan kauppaa EU-maiden kanssa säätelee Eta-sopimus. Sopimus ei kata maataloutta eikä kalastusta, mutta sopimuksessa mainitaan pyrkimyksistä kohti maataloustuotteiden kaupan vapautusta. Sittemmin EU ja Norja ovat sopineet maataloustuotteiden tulleista vuodesta 2012 voimassa olleessa sopimuksessa.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
