KUOLLUT AgronomiTerttu Heikkilä
Agronomi Terttu Heikkilä (o.s. Hannula) kuoli 17. maaliskuuta 85-vuotiaana. Hän oli syntynyt Riihimäellä 14. heinäkuuta 1926.
Hän pääsi ylioppilaaksi Riihimäen lyseosta 1945 ja valmistui agronomiksi kotieläintiede pääaineenaan 1950 sekä pätevöityi opettajaksi 1955.
Työuransa hän aloitti Janakkalan karjantarkkailuyhdistyksen toiminnanjohtajana 1950–55.
Varsinaisen elämäntyönsä Terttu Heikkilä teki Mäntsälän maatalous- ja puutarhaoppilaitoksessa, Saaren kartanossa useissa eri koulutus- ja kasvatustehtävissä 1955–1989: maatalousopettajana 1955–1988, kuurojen opintosuunnan valvojana 1963–1981, va. rehtorina 1983, lehtorina 1988–89 sekä apulaisrehtorina 1981–89.
Pieksämäen kuurojen talouskoulun johtajana hän toimi 1960.
Eläkkeelle siirtymisen jälkeen 1989 hän toimi kantavana voimana Saaren kartanon historiakirjan toimituskunnan jäsenenä. Kirja kokosi Saaren kartanon yhtenäisen historian 1500-luvulta alkaen talonpoikaissukujen, aatelissukujen ja presidenttien kesäpaikka-aikojen kautta oppilaitosaikaan asti.
Terttu Heikkilä toimi monissa luottamustehtävissä: Janakkalan ja Mäntsälän kirkkovaltuustoissa, Mäntsälän karjantarkkailuyhdistyksessä, Kuurojen huoltosäätiön hallintoneuvostossa, Järvenpään ammattikoulutusyhtymän liittovaltuustossa, Agronomiopettajien yhdistyksen johtokunnassa ja Mäntsälän kansalaiskoulun johtokunnassa.
Terttu Heikkilälle myönnettiin Suomen leijonan ritarikunnan ansiomerkki ja Kirkon seurakuntatoiminnan keskusliiton ansiomerkki sekä Invalidisäätiön hopeisen ansiomerkki.
Terttu Heikkilä oli arvostettu ja jämpti kasvattaja ja opettaja. Hän oli nautakarjaihminen henkeen ja vereen. Opiskelijat muistelevat, että Makkosen nautakarjaoppia luettiin oppitunneilla tarkkaan ja tehtiin kotiläksyjä. Navetta pidettiin siistinä, koska ”navetta on lehmien koti”.
Hän perusteli aina tarkoin, miksi jokin asia piti tehdä. Hänen otteensa opetukseen ja opiskelijoihin oli niin vahva, että hän on jäänyt positiivisesti opiskelijoiden mieliin opettajana, jota ei voi unohtaa.
Saaren kartanon kaunis, historiallinen kulttuurimiljöö ja sen vaaliminen olivat Terttu Heikkilälle sydämen asia. Hänen innostuksensa ja kiinnostuksensa tarttui myös muihin, ja se jatkuu edelleen tänä päivänä Saaren kartanossa.
KAIJA ARPIAINEN
Toimialarehtori,
Keudan ammattiopisto
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
