Yritysten välinen maksuaika lyhenee
Hallitus antoi eilen eduskunnalle lakiesityksen, jolla pyritään rajoittamaan yritysten välisiä maksuaikoja 30 päivään. Nykyisin aikaraja on 60 päivää.Esitetyllä muutoksella lyhennettäisiin yritysten välisiä maksuaikoja rajoittamatta kuitenkaan mahdollisuutta tarpeen mukaan sopia halutun pituisista maksuajoista, kertoo oikeusministeriö tiedotteessaan.
Tarkoituksena on saada sopijapuolina olevat yritykset nykyistä laajemmin kiinnittämään huomiota pitkiä maksuaikoja koskeviin sopimusehtoihin.
Ehdotettu 30 päivän raja myös kuvastaa nykyistä lakia paremmin sitä, millaista maksuaikaa voidaan yleensä pitää yritysten välillä epätavallisen pitkänä.
Esitetty lainmuutos parantaisi ministeriön mukaan erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten asemaa.
Muutokselle kannatusta
Suomen Yrittäjien mukaan muutos tarvitaan. Nyt ylipitkät maksuajat ovat järjestön mukaan ajaneet pienyrityksiä taloudellisiin vaikeuksiin.
Järjestö seuraa asiaa ja tarvittaessa nostaa esille epäkohtia, jos havaitaan, että pieniltä yrityksiltä edellytetään kohtuuttomia maksuehtoja kauppojen saamiseksi.
Pk-yritykset vastaavat yli 60 prosentista yksityisen sektorin työpaikoista, joten niiden maksuvalmiutta kannattaa järjestön toimitusjohtajan Jussi Järventauksen mukaan ehdottomasti tukea myös lainsäädännöllä.
”On kaikkien etu, että raha kiertää yhteiskunnassa nopeammin. Se lisää taloudellista toimeliaisuutta.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

