Talvivaara testasi aluehallinnon remontin onnistumista
Aluehallinnon henkilömäärät ovat pudonneet parin vuoden kuluessa. Lääninhallitusten tilalle perustetut aluehallintovirastot ja elykeskukset ovat päässeet nopeasti toimintakykyisiksi, kertoo tuore selvitys.Mittava aluehallintoremontti saatiin tuoreen selvityksen mukaan ennakoitua nopeammin toimintakykyiseksi. Vanhat lääninhallitukset korvattiin alueellisilla aluehallintovirastoilla ja elykeskuksilla. Ne aloittivat toimintansa kolme ja puoli vuotta sitten.
Uudistus synnytti myös pieniä säästöjä. Esimerkiksi aluehallintovirastojen hankintakulut ovat kasvaneet, mutta elykeskukset ovat säästäneet huomattavia summia. Suurimmat säästöt kertyivät luonnollisen poistuman eli esimerkiksi eläköitymisen myötä. Selvityksessä kuluja on tarkasteltu muutamilla mittareilla.
Aluehallinnon henkilöstötyövuosien määrä ovat vähentyneet 2010–2012 seitsemällä prosentilla. Vuonna 2010 aluehallinnossa työskenteli 5 600 henkeä, mutta kahdessa vuodessa määrä putosi noin 400 hengellä 5 200 henkeen.
Tampereen yliopiston johtamistieteiden laitoksen tutkimus aluehallintouudistuksesta julkaistiin tiistaina. Selvityksen tilasi valtionvarainministeriö.
Raportin mukaan Talvivaaran ympäristökatastrofi oli aluehallintouudistuksen ”happotesti”. Sen perustella ympäristöhallinto ei pystynyt toimimaan täysin tyydyttävästi uuden aluehallinnon sille tarjoamissa puitteissa.
”Toisaalta voidaan väittää, että se mikä Talvivaarassa tapahtui, olisi tapahtunut riippumatta ympäristöhallinnon uudistuksesta”, kuuluvat perustelut.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

