PASSIPAIKALLA Katso tarkasti, kun setä ajaa
Pienenä poikana matkustin linja-autolla kauppalaan. Tie oli mäkinen, mutkainen ja Paunun autokin mitä sattui. Huonoahan rupesi tekemään.
”Katso tarkasti, kun setä ajaa”, yritti isä keskittää huomioni levottomasti vilistävistä maisemista. Perille päästiin, neuvoista johtuen tai niistä huolimatta.
Neuvo on tullut monta kertaa mieleen seuratessa Jutta Urpilaisen (sd.) toimintaa valtiovarainministerinä. VM:n setien ohjausta on seurattu tarkasti yleisestä pahoinvoinnista huolimatta.
SDP:n uusi puheenjohtaja Antti Rinne pakotettiin valtiovarainministeriksi toteuttamaan vanhaa hallitusohjelmaa. Vaikka Urpilaisen esikunta heitettiin pellolle, sen kirjoittama ohjelma säilyy. Vaikka Rinteelle tarjotaan minihallitusneuvotteluissa tilkkanen kasvojenpesuvettä, onnistuminen vaikuttaa epätodennäköiseltä.
Kansalaisaloite energiatodistuslain muuttamisesta sai eduskunnassa erikoisen kohtelun. Ympäristövaliokunta esitti yksimielisesti aloitteen hylkäämistä mutta oli yksimielisesti aloitteen tekijöiden kanssa samaa mieltä, totesi valiokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.).
Energiamuotokertoimissa on sekoitettu matematiikka ja politiikka, sanoi rakennusmestari Martti Mölsä (ps.). Valiokunta vaati hallitukselta uutta lakia, jossa kertoimet ovat ymmärrettäviä.
Tämä on ensimmäinen kansalaisaloite, joka on johtamassa tuloksiin, iloitsi Eeva-Maria Maijala (kesk.). Tytti Tuppurainen (sd.) vakuutti asuntoministeri Pia Viitasen (sd.) ottaneen lusikan kauniiseen käteen.
Viitanen ajaa EU:ta muuttamaan tässä asiassa direktiiviä. Direktiivin vankina ollaan, mutta Suomi tulkitsee sitä taas muita maita kirjaimellisemmin.
Johtavilla poliitikoilla on tapana korostaa omaa erinomaisuuttaan pyytämällä anteeksi menneiden sukupolvien virheitä. Meillä Paavo Lipponen (sd.) oli siinä lajissa hyvää kansainvälistä tasoa.
Nyt hallitus ja eduskunta tuovat tämän kulttuurin huulten höpinän sijasta konkreettisemmalle tasolle. Vuonna 1944 aiheettomasti internoiduille naisille ja lapsille maksetaan 3 000 euron symbolinen korvaus.
Vanhan virheen otti esille Jacob Söderman (sd.) kirjallisessa kyselyssään kuusi vuotta sitten. Kansallisarkisto tutkitutti asian perusteellisesti. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) toi korvauslain eduskuntaan.
Suomi tulkitsi syksyllä 1944 rauhansopimusta äärimmäisen tiukasti. Saksalaisten ja unkarilaisten vaimot ja lapset kerättiin leirille ja heidän omaisuutensa takavarikoitiin, vaikka valvontakomissio ei sellaista vaatinutkaan.
Nykyisin on suosittua selittää Suomen langenneen hävityn sodan jälkeen rähmälleen J.K. Paasikiven ja Urho Kekkosen (ml.) johdolla.
Todellisuudessa tämän yli-innokkaasti matelevan päätöksen teki lokakuussa 1944 hallitus, jota johti KHO:n julkikokoomuslainen presidentti, entinen oikeuskansleri U.J. Castrén. Keskeisinä ministereinä oli kaksi korkeaa upseeria. Paasikiveä ja Kekkosta ei huolittu siihen aikaan vielä mihinkään tehtävään.
Suomalaiset haluavat aina osoittaa johtaville kansainvälisille vallanpitäjille olevansa universumin mallioppilaita. Tuulen kääntyessä kumarruksen suunta muuttuu silmänräpäyksessä Berliinistä Moskovaan ja Moskovasta Brysseliin ja jopa yli Atlantin.
Sodan ajan johtajat uhrasivat pelissään muutaman sata Saksaan naitua suomalaisnaista ja heidän kohdussaan olevat lapset. Nöyristely ei auttanut. Valta maassa vaihtui.
PEKKA ALAROTU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
