Niilo saattaa iskeä perjantaina
Eino-myrsky raivosi marraskuun 17. päivänä, Oskari rellesti joulukuun ensimmäisenä päivänä.
Mikäli myrskyjen rytmi pysyy samana, niin kolmantena adventtisunnuntaina olemme Heimon kynsissä.
Ennen Heimoa voi kuitenkin ehtiä Niilo, jota on ennustettu itsenäisyyspäiväksi.
Myrskyjä tulee, jos suursäätila pysyy ennallaan.
”Suomi on ollut viime viikot kylmän ja lämpimän sään raja-alueella. Lämpötilat ovat sahanneet voimakkaasti: välillä on käyty reilusti plussalla, välillä on oltu pakkasen puolella. Tällaisessa tilanteessa myrskyt ovat tyypillisiä”, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Jari Tuovinen.
Myrskyjen ote hellittää, jos sää kylmenee.
Oskari-myrsky ei ollut niin voimakas kuin parin viikon takainen Eino.
Lisäksi Oskari ohitti Suomen nopeasti, voimakkain puuskatuuli tuntui yhdellä paikalla kolmen neljän tunnin ajan.
”Oskarin tuuli tuli luoteen ja pohjoisen välistä ja eteni kaakkoon ja itään. Puuskaisin tuulialue osui etelärannikolle ja Kymenlaaksoon sekä Laatokan alueelle.”
Vuoden 2011 Tapani-myrskyn, kahden viikon takaisen Einon ja viime sunnuntain Oskarin syntytapa on samanlainen. Niihin kaikkiin on kuulunut Islannin tienoolla ja Norjanmerellä kehittynyt matalapaine, joka on edennyt Perämerelle. Suomen maa-alueelle iskeneen myrskytuulen suunta on sen sijaan vaihdellut. Einon tuuli oli läntinen, Oskari puhalsi pohjoisesta.
Einon tuulikeskittymä osui Keski-Suomen, Savon ja Pohjois-Karjalan alueelle. Oskari kulki etelämpänä: maa-alueiden korkein puuskatuulen nopeus mitattiin Helsinki-Vantaan lentokentällä, jossa myrsky rynnisti 26,4 metrin sekuntivauhdilla.
ANTTI KANTOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
