Topin Maatilamyymälävuoden luomuyritys
Topin Maatilamyymälän Niina Laitinen kehuu savolaista luomutalkkunaa, joka on tehty Jorma-ohrasta. Jaakko Kilpiäinen Kuva: Viestilehtien arkistoMUURUVESI (MT)
Topi Laitinen perusti Topin Maatilamyymälän vuonna 1999, silloin hyllyssä oli 200 tuotetta.
Tällä hetkellä valikoimaan kuuluu 2 000 tuotetta ja toimitusjohtajana on Topin tytär Niina Laitinen.
”Tuotteet ovat 90-prosenttisesti luomua, loput 10 prosenttia muun muassa lähiruokaa ja Reilun kaupan tuotteita.”
Niina Laitisen mukaan luomussa eletään mielenkiintoisia aikoja. Luomua maahantuovien yritysten määrä on kasvanut huimasti, luomutuotteiden valmistus on lisääntynyt ja luomu on muutenkin arkipäiväistynyt.
”Toisaalta taloudellinen taantuma tekee osasta kuluttajia harkitsevaisempia. Vannoutuneet luomun ja lähiruuan suosijat tekevät entiseen malliin ostoksia.”
Yksi tulevaisuuden haasteista on eläköityvät luomuviljelijät ja heidän tuotantonsa jatkuminen. Tilanne on toistaiseksi kohtuullisen hyvä, mutta tulevaisuus jännittää tuotteiden saatavuuden ja hinnoittelun osalta, kertoo Laitinen.
Maatilamyymälän luomuvalikoimasta vilja- ja maitotuotteet ovat vahvasti kotimaisia. Esimerkiksi suklaa, kahvi ja erilaiset superfoodit ovat puolestaan pääosin tuontitavaraa.
Niina Laitinen haluaa haastaa kotimaisen makeisteollisuuden tekemään Suomessa luomusuklaata. Pienet valmistajat ovat jo tarttuneet haasteeseen, mutta isot makeisvalmistajat eivät.
Myös leipomoiden ja keksivalmistajien valikoima kaipaisi tuuletusta. Aidosti kotimaisia luomuleivonnaisia ja pikkuleipiä ei ole juuri saatavilla.
”Me tuomme myyntiin oman tuotesarjan Topin Herkut”, kertoo Laitinen.
Tuotteet tekee paikallinen leipomo luomuraaka-aineista. Tuotesarjaan kuuluu muun muassa täysjyväruisleipää, tiikerikakkua, marjaleivonnaisia ja Hanna-tädin pikkuleipiä.
Topi Laitinen ja hänen vaimonsa Irja Laitinen ovat aikanaan aloittaneet K-kauppiaina Kuopiossa.
Elämäntapamuutos ja luomu-innostus toi perheen Muuruvedelle vuonna 1991. Vuonna 1992 alkoi Laitisten ostamalla maatilalla luomupensasmustikan viljely.
”Maatilamyymälä oli luonteva jatke elämäntavalle ja arvoille. Halusimme myydä tuotteita, jotka ovat terveellisiä, puhtaita ja sisältävät aitoja makuja”, sanoo Niina Laitinen.
Luomupensasmustikkaa viljellään yhä, se tuo omat haasteensa kesäaikaan myymälän hoitamiselle, vaikka kausityöntekijät ovat apuna. Myymälää pyöritetään oman perheen voimin, vanhemmat ovat toiminnassa yhä mukana sekä Niina Laitisen sisko Minna.
”Myymälässä ja kahvilassa käy eniten asiakkaita touko–syyskuun aikana. Joulukauppa on tärkeä sesonki talvella.”
Niina Laitisen mukaan ostoksilla käy myös paikallisia, mutta pääosa asiakkaista tulee noin sadan kilometrin säteeltä.
Kuopioon tuotteita toimitetaan kahdesti kuukaudessa ruokapiirin kautta. Ruokapiiritoiminta alkoi vuonna 2009, kertoo Laitinen.
Viime kesänä avattiin Topin nettikauppa. Sen kautta voi tehdä tilauksen mistä päin Suomea tahansa, tuotteet toimitetaan postitse.
”Meillä on ollut omat kotisivut 10 vuotta, olemme myös Facebookissa. Paikoilleen ei saa jäädä, eikä pidä ajatella, että jokin olisi valmista”, sanoo Laitinen.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
