MT:n tiedot: Budjettiriihi juntturassa – neuvottelut venyvät ainakin torstaihin
Kaksipäiväiseksi suunniteltu budjettiriihi venyy ainakin torstaihin. Keskusta nosti Juha Sipilän jatkamaan neuvottelua ilmastotoimista.
Budjettiriihi kriisiytyi keskiviikon aikana ja neuvottelut jatkuvat ainakin kolmannen päivän. Pääministeri Sanna Marin vahvisti asian Säätytalolla. Kuva: ValtioneuvostoHallituspuolueiden neuvottelut ensi vuoden budjetista ja siinä sivussa riihen kylkeen sidotuista ilmastotoimista jatkuvat ainakin torstaihin.
MT tietojen mukaan alunperin keskiviikoksi suunniteltu aikataulu ei pidä.
Säätytalolta iltapäivällä 15:30 poistunut valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi medialle tilanteesta, jossa hänen mukaansa valtion tulojen ja menojen osalta on tullut valmista.
Niin ikään hallituspuolueiden välille juopaa aiheuttanut ilmastoratkaisun tavoitteista on "paketti kasassa".
"Se, mistä on sovittu, on paketti kasassa", Saarikko kertoi.
Ilmastoratkaisun osalta Säätytalolla neuvottelut kuitenkin jatkuvat Saarikon sanoin pienellä porukalla.
"Jonkinlainen viikunanlehti tarvitaan, jotta sopu syntyy", ministeri Saarikko kuvaili.
Keskustan osalta neuvotteluja ilmastoasioista jatkaa kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Juha Sipilä.
Vihreät ja puheenjohtaja Maria Ohisalo ovat vaatineet ilmastopäätösten tueksi kansallista päästökaupparatkaisua, jotta tavoitetltu 11 miljoonan hiilidieksidipäästötonnin leikkaus vuoteen 2035 mennessä varmasti tavoitettaisiin.
Keskusta on vastustanut kansallisia toimia asiassa, joka kuuluu jo EU:nkin tavoitteisiin..
Budjettiriihi jatkuu koko hallituksen kesken aikaisintaan huomenna, kertoo hallituslähde STT:lle
Koko hallituksen budjettiriihineuvottelut jatkuvat aikaisintaan huomenna, kerrotaan hallituslähteestä STT:lle. Myös Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) sanoi Säätytalolle mennessään, että budjettiriihineuvotteluja ilmeisesti jatketaan vasta huomenna.
Muita kuin hallitusviisikkoon kuuluvia ministereitä on mennyt Säätytalolle. He ovat kertoneet, että neuvottelutilannetta käydään seuraavaksi läpi oman puolueen kesken.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
