Ilta-Sanomat: Suomen tilanne Euroopan huonoimpia tartuntamäärien muutoksessa
Suomi on noussut punaisella värjättyjen maiden joukkoon kartalla, joka kertoo tartuntamäärien muutoksesta viikon aikana.Suomi on pärjännyt pitkään hienosti taistelussa koronavirusta vastaan.
Nyt tilanne on ainakin tartuntamäärien muutoksen osalta Euroopan heikoimpia yhdessä muun muassa Puolan, Tshekin ja Itävallan kanssa. Unkarissa tartuntamäärät ovat kasvaneet vielä rajummin.
Koronatapaukset kasvoivat myös muissa Pohjoismaissa, mutta Suomea loivemmin.
Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat. Tiedot perustuvat ourworldindata.org -sivustoon.
Tietojen mukaan uusien koronatapausten määrä kasvoi Suomessa viikossa 26,6 prosenttia. Unkarissa kasvu oli yli 40 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

