EU kieltämässä kalojen heittämisen takaisin mereen
Tietyissä Euroopan unionin maissa hyvinkin laajamittainen kalojen heittäminen pois ollaan kieltämässä jo parin vuoden sisällä.
Kielto on osa EU:n kalastuspolitiikan isoa uudistusta, josta jäsenmaat saivat sorvattua keskinäisen sovun varhain keskiviikkona. Neuvottelut jatkuvat vielä EU-parlamentin kesken, mutta niistä odotetaan valmista lähiviikkoina.
Poisheiton kieltäminen on iso uudistus, sillä tähän asti vallalla ovat olleet alamittakiellot, eli maihin ei käytännössä ole saanut tuoda alamittaista kalaa.
Tämä on johtanut siihen, että paikoin jopa yli puolet saadusta kalasta on heitetty takaisin mereen. Keskimääräinen hylätyn kalan osuus EU:ssa on 10–15 prosentin kieppeillä.
Kielto vaikuttaa eniten Pohjanmeren eli muun muassa Britannian, Saksan ja Hollannin kalastukseen, sillä siellä kalakannat ovat sekaisin.
”Suomen kannalta tämä ei ole hirveän iso asia, koska meillä kalastus on käytännössä ollut tosi kohdistettua ja sivusaaliskaloja tulee vähän”, sanoo erityisasiantuntija Risto Lampinen Suomen EU-edustustosta Brysselistä.
Suomelle tärkeimpiä kaloja lohta, kilohailia ja silakkaa kielto koskee tällä tietoa vuoden 2015 alusta.
Neuvotteluissa parlamentin kanssa väännetään vielä muun muassa poisheittokiellon poikkeuksista siirtymäaikana. Ongelmana on, ettei suurissa määrissä rantaan tuotavalle kalalle ole äkkiseltään järkevää käyttöä. Siksi tietty osa joudutaan joka tapauksessa vielä heittämään mereen.
EU:n tavoitteeksi on asetettu kalakantojen saaminen kestävälle tasolle vuoteen 2020 mennessä. Ympäristöjärjestöt ovat hyvin kriittisiä sen suhteen, riittävätkö kaavaillut keinot tämän saavuttamiseen.
Uudistus on tuomassa kalastuspolitiikkaan aiempaa enemmän alueellista päätöksentekoa koko EU:n kesken sorvattavien linjausten sijasta. Tämä on Lampisen mielestä Suomelle suurin ja myönteisin asia koko uudistuksessa.
Koko EU:n ministereiden ei siis tarvitse neuvotella vaikkapa yksittäisen kalastusalueen verkkokalastuksen silmäkokosäännöistä, vaan esimerkiksi Suomi voi sorvata lähipäätöksiä Itämeren maiden kanssa.
STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
