Biohiilestä toivotaantehokasta korviketta kivihiilelle
Biohiili on lämpöarvoltaan lähes kivihiilen veroinen. Tekes rahoittaa Suomessa biohiilen valmistamis- ja hyödyntämis-menetelmien selvitystyötä useilla paikkakunnilla. Juri Volama Kuva: Viestilehtien arkistoEtelä-Savossa toimiva Biosaimaa-hanke suunnittelee Ristiinaan biohiilipellettilaitosta.
Puuperäistä biomassaa paahtamalla saadaan biohiiltä, jota pelleteiksi puristettuna voidaan käyttää nykyisissä hiilivoimalaitoksissa.
Toteutuessaan Ristiinan laitos tuottaisi 200 000 tonnia biohiiltä vuodessa, mikä vastaa energiana 1,2 terawattituntia. Tuotannon odotetaan käynnistyvän aikaisintaan vuonna 2015.
Ennen varsinaisen tuotannon käynnistymistä hankkeen on tarkoitus rakentaa Mikkelin Pursialaan biohiilen pilottitehdas.
Siellä testataan tuotantoteknologiaa, raaka-aineen hankintaa ja kuljetusta sekä biohiilen soveltuvuutta kivihiilivoimalassa.
Biosaimaa-hankkeessa on mukana muun muassa alueen yrityksiä, korkeakouluja, tutkimuskeskuksia, metsänomistajajärjestöjä, Mikkelin kaupunki sekä Etelä-Savon elykeskus.
Hankkeen tavoite on lisätä metsäenergian tuotantoa ja kasvattaa alan liiketoimintaa omassa maakunnassa.
”Etelä-Savo on tähän asti ruokkinut puuraaka-aineella Etelä-Karjalaan ja Kymenlaakson keskittynyttä metsäteollisuutta. Maakunnassa halutaan nyt, että raaka-aine jatkojalostetaan täällä”, sanoo hankkeen ohjausryhmään kuuluva professori Tapio Ranta.
”Selvitys osoitti, että biohiilipelletin tuotannossa on edellytyksiä kannattavalle liiketoiminnalle ja että Ristiinan on sijaintinsa puolesta hyvä paikka tehtaalle”, Ranta kertoo.
Biohiilen tuotannossa puuta tarvitaan paljon. Siksi pellettilaitos on järkevämpää sijoittaa raaka-ainelähteen kuin polttolaitoksen viereen.
Pelletit voitaisiin kuljettaa junalla rannikolle tai laivata vientiin suoraan Ristiinan syväsatamasta. Merkittävä osa bioenergian jalostuksen kehitystyötä on juna- ja laivakuljetuksen logistiikan kehittämistä.
Biohiilen kilpailuvaltti on sen hyvä lämpöarvo ja helppo kuljetettavuus.
Paahtamisessa puusta puristetaan kosteus pois, jolloin sen energiatiheys on huomattavasti parempi kuin puuhakkeen ja -pelletin.
Helsingin Energia pyrkii hiilineutraaliin sähkön ja lämmön tuotantoon vuoteen 2050 mennessä.
Välitavoite vuonna 2020 on, että uusiutuvien osuus polttoaineista on viidennes.
Viime marraskuussa yhtiö aloitti puupelletin koepoltot Hanasaaren hiilivoimalaitoksellaan.
Yhtiö harkitsee yhtenä vaihtoehtona myös biohiilipelletin käyttämistä.
Biosaimaa-hanketta johtavan Miktech-innovaatiokeskuksen mukaan Suomella on edellytykset kaupallistaa ja viedä biohiilipellettiä kasvaville bioenergian maailman markkinoille.
Pohjolan Voiman toimitusjohtajana työskennellyt Timo Rajala uskoo, että Euroopassa uusiutuvien polttoaineiden kysyntä kasvaa lähivuosina merkittävästi. Ainakin Saksa ja Britannia lisäävät metsäenergian käyttöä tuntuvasti.
”Euroopassa päästökauppa nostaa fossiilisten polttoaineiden hintoja. Biohiiliteknologia voi tehdä läpimurron jo seuraavien parin vuoden aikana.”
SUVI NIEMI
Juttu perustuu Miktech Oy:n
Markku Laukkasen artikkeleihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
