Uusista liikennehankerahoista puolet rautateihin
Lähivuosien liikennehankkeista suurin on E18-tien Haminan ja Vaalimaan välisen osuuden rakentaminen. Sopimusvaltuus on 240 miljoonaa euroa.
Hallituksen kehysriihi hyväksyi torstaina miljardin euron hankelistan.
Painotus on rautatieliikenteessä. Hallitusneuvos Mikael Nyberg liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo, että lähes puolet käynnistettävien hankkeiden rahasta on osoitettu rautateihin.
Hallitus teki kehysriihessä myös periaatepäätökset Pisara-radan toteuttamisesta, Riihimäki–Pasila-radan toisesta vaiheesta, Imatra–Luumäki-välin kaksoisraiteesta sekä ratavälin parantamisesta Imatralta Venäjälle.
Isojen investointien suunnittelu pääsee siis alkuun, mutta varsinaiseen rakentamiseen ei ole osoitettu rahoja.
Varsin pieniä tiehankkeita käynnistetään hallituskauden aikana useita.
Lisäksi liikenteen ohjausta ja hallintaa parannetaan. Älykäs liikenne tekee tuloaan ja liikenteessä varaudutaan bioenergian lisääntymiseen.
Nybergin mukaan myös rajaliikenteeseen panostetaan. Arvioiden mukaan Venäjän-liikenne tuplaantuu vuoteen 2018 mennessä ilman kaavailtua viisumivapauttakin.
Lisätalousarvioon ehdotetaankin 11,3 miljoonan euron lisämäärärahaa rajaliikenteen sujuvuuden ja kasvuedellytysten parantamiseksi.
PAULA TAIPALE
Hallituksen kehysriihi
hyväksyi torstaina
miljardin euron
liikennehankelistan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
