Kauppa vähensi yli 10 000 työpaikkaa
Kaupan kasvu uhkaa pysähtyä. Raamiratkaisu alalle liika raskas.Sopeuttamistoimensa kauppa aloitti viime vuoden lopulla. Talvella työt loppuivat 4 000 työntekijältä. Toisella vuosineljänneksellä lähtijöitä oli liki 8 000.
Pääekonomisti Jaana Kurjenoja Kaupan liitosta odottaa kaupan myynnin supistuvan ensi vuonna, kun velkakriisi ja hidas talouskasvu näkyvät jälkisyklisellä alalla.
”Ensi vuosi on koko kaupassa erittäin vaikea. Kaupan merkitys työllistäjänä ja investoijana on niin suuri, että kaupan vaikeudet näkyvät maan koko taloudessa”,
Kauppa työllistää Suomessa toimialoista eniten, 300 000 työntekijää kaikkineen. Ala on keskeinen nuorten työllistäjä.
Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala sanoo raamiratkaisun palkankorotuksia liian suuriksi kaupalle, mikä johtaa alalla työpaikkojen vähennyksiin.
”Kuluttajien luottamus omaan talouteen painuu jo viime taantuman tasolle.
Budjettineuvottelijoilta Pekkala odottaa arvonlisäverossa yhden prosenttiyksikön korotuksesta luopumista. Sokeriveron uudistus on kaupalle hankala.
”Kulutuksen verotus näkyy työllisyydessä.”
Alhainen korkotaso ylläpiti alkuvuonna kuluttajien ostointoa. Loppuvuonna kauppaa piristäisi, jos Euroopan keskuspankki laskisi ohjauskorkoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
