Suhdanneodotukset taas sysimustat
Suomalaisyritysten suhdanneodotukset ovat taas synkistyneet. Elinkeinoelämän keskusliiton suhdannebarometrin mukaan tilanne on heikko, eikä loppuvuonna odoteta käännettä parempaan.
Suomalaisyritykset arvioivat, että yleinen suhdannetilanne heikkenee lähimmän puolen vuoden aikana.
Teollisuus on saanut alkukesällä uusia tilauksia varsin niukasti. Tilauskanta on normaalia vaatimattomampi.
Tilaukset vähenivät myös rakentamisessa mutta hieman arvioitua vähemmän. Tilauskanta on lähellä tavanomaista.
Suhdannebarometrin mukaan sekä teollisuus- että rakennusyritykset odottavat uusien tilausten määrän laskevan jonkin verran loppuvuoden aikana.
Synkimmät näkymät teollisuudessa ja rakentamisessa ovat Uudellamaalla ja Lounais-Suomessa. Hämeessä, Pohjois- ja Keski-Suomessa suhdannenäkymät ovat valoisimmat.
Palveluissa suhdannenäkymät ovat mustimmat Pirkanmaalla ja Itä-Suomessa. Myönteisimmältä tulevaisuus näyttää Lounais-Suomessa.
Henkilöstö on vähentynyt niin teollisuudessa, rakentamisessa kuin palveluissakin. Henkilöstömäärän arvellaan supistuvan edelleen, teollisuudessa ja palveluissa jopa aiempaa nopeammin.
Barometrin mukaan teollisuustuotannon arvioidaan pysyvän lähikuukaudet ennallaan. Vuoden viimeiseksi neljännekseksi odotetaan loivaa kasvua.
Rakennusalan yritykset odottavat tuotantomäärien laskevan loppuvuonna.
Palvelualojen myynti kasvoi hyvin loivasti alkukesän aikana. Yritykset arvioivat, että kasvu päättyy lähikuukausina.
Tiedusteluun vastasi heinäkuussa 924 yritystä.
PAULA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
