Liehtalanniemen museotilaSaran kesäkohteeksi
Suomen maatalousmuseo Saran kesäkohteeksi on valittu luonnonkauniilla paikalla keskellä Saimaan saaristoa sijaitseva Liehtalanniemen museotila Puumalassa.
Tila sijaitsee 22 hehtaarin luonnonsuojelualueella ja se oli aikanaan ensimmäinen Suomeen perustettu toiminnallinen maisemamuseo eli ekomuseo. Museo avattiin vuonna 1981 ja Liehtalanniemestä tuli luonnonsuojelualue vuonna 1984.
Alueen rauhoittamisen tarkoituksena on säilyttää se elävänä ja havainnollisena näytteenä vuosisadan alussa vallinneesta savolaisesta pienviljely- ja kalastustilan elämänmuodosta ja sen synnyttämästä kulttuurimaisemasta eliölajeineen.
Ensimmäinen asukas muutti aikaisemmin kaskiviljelykäytössä olleelle Liehtalanniemen saarelle torppariksi vuonna 1899. Torpasta tuli itsenäinen pientila vuonna 1919 silloisen torpparin lunastettua tilan.
Tilalla viljeltiin pientä peltoalaa, käytiin maa- ja metsätöissä tilan ulkopuolella, kalastettiin, metsästettiin sekä tehtiin räätälintöitä.
Tilan viimeinen asukas, paikallisena persoonana tunnettu Liehtalan Jallu, kuoli ilman perillisiä vuonna 1978 ja alue siirtyi kunnan haltuun.
Sarka valitsee vuosittain kesän ajaksi yhteistyökumppanikseen museon, maatalousaiheisen kokoelman tai muun maataloushistoriallisen harrastuksen kohteen. Tänä vuonna kohteeksi haettiin erityisesti alkuperäisellä paikallaan sijaitsevaa perinteistä miljöötä, jossa on näkyvillä myös vanhaa rakennuskantaa.
Liehtalanniemen museotila on auki 15.6.–11.8. arkisin kello 11–18 ja viikonloppuisin kello 11–16. MT
Tilan viimeinen asukas, paikallisena
persoonana
tunnettu Liehtalan Jallu, kuoli ilman perillisiä vuonna 1978.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
