KHO: Päätös merimetsojen vähentämisestä rikkoi lakia
Etelä-Pohjanmaan elykeskuksen toissakesäinen päätös 150 merimetson vähentämisestä Uudessakaarlepyyssä oli lainvastainen, Korkein hallinto-oikeus toteaa. KHO:n mielestä kalavesille ei koitunut suurta vahinkoa.Elykeskus antoi luvan ampua 150 merimetsoa, koska kuusi eri kalastajaa oli kärsinyt vahinkoja. Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys valitti päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen.
Yhdistyksen mielestä oli haettu lupaa merimetsokannan harventamiseen, ei vahinkojen torjumiseen. Vahinkojen ei voitu osoittaa olleen merimetsojen syytä.
Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Lintuyhdistys valitti edelleen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
KHO:n päätöksen mukaan lintudirektiivin 9. artiklassa tarkoitetun poikkeuksen soveltaminen olisi edellyttänyt eriteltyä ja täsmällistä selvitystä merimetsojen aiheuttamista vahingoista.
Elykeskuksen olisi pitänyt neuvotella asiasta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen sekä Suomen ympäristökeskuksen kanssa ja vielä selvittää vahinkojen määrä kalansaalistietojen avulla.
Merimetsoyhdyskunnat eivät olleet ympäristöministeriön vuonna 2010 päivitetyllä kartalla, vaikka olivat paikalla jo vuonna 2009.
Viime vuonna Suomessa pesi jo noin 18500 merimetsoparia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

