vierasyliö Ilmaisia luontopalveluja ei ole

Luonnosta ja sen aineettomista

luontokokemuksista on voitu nauttia ilman velvoitetta maksaa niistä. Nyt on toisaalta edetty jopa siihen, että maiseman ylläpidosta suunnitellaan maksuja niistä nauttivilta.

Ekopalvelut ovat yhä kasvavassa väestössä ja ahtautuvissa yhdyskunnissa saaneet suuren kansainvälisen huomion.

Ekopalveluja kysytään yhä enemmän. Luonnon elämyksiä halutaan kokea entistä monipuolisemmin ja samalla saada tietoja niistä, jolloin eri toimintojen merkitys kokonaisuudelle ekologisen vuorovaikutuksen mukaisesti ilmenee ekopalveluissa.

Suomessa valtio pyrkii vastaamaan tarpeeseen riittämättömin voimavaroin. Tehtävää hoitaa metsähallituksen luontopalveluyksikkö.

Ekopalvelut ovat joutuneet entistä tiiviimmin taloudellisten tavoitteiden ohjaamiksi.

Ekosysteemipalvelujen, alan tutkimuksen ja seurannan osuus on jäämässä liian pieneksi.

Luontomatkailu on monella paikkakunnalla kehittynyt

nopeammin kuin tietoisuus alueen luonnon tilasta ja kestokyvystä. Alan yritykset tarjoavat monipuolisia elämyksiä ja

tapoja käyttää luonnon antimia esimerkiksi kalastuksen,

metsästyksen ja monen liikuntamuodon osalta.

Näillä on suuri merkitys

alueilla, joilla uusien työmahdollisuuksien löytäminen on vaikeaa.

Kansallispuistoja on nyt 37

ja uusia kansallispuistoja on esitetty 18. Entinen paikallinen vastustus on kääntynyt myönteiseksi esityksiksi juuri ekopalvelujen talousvaikutusten takia. Lähtökohtana ei ole enää vain alueen antaminen retkeilijöiden käyttöön.

Tämä on toisaalta sopusoinnussa ympäristönsuojelussa

ja näin myös luonnonsuojelussa

yleisesti omaksutun aiheuttamisperiaatteen kanssa. Luonnossa liikkuvan ja luontohyödykkeitä käyttävän tulisi vastata aiheuttamistaan

kustannuksista.

Valtio on osin hoitanut osuuttaan keräämällä ympäristöveroja ja -maksuja niiden ollessa helpommin hyväksyttäviä kuin muuhun verotukseen puuttuminen. Pääosa ekopalvelujen menoista katetaan valtion talousarviosta.

Tästä seuraa, että kotimaiset

palvelut maksatetaan pääosin suomalaisilla, jolloin ulkomaiset matkailijat ja retkeilijät pääsevät ilmaiseksi nauttimaan Suomen luonnosta.

Ekopalvelujen, kuten tupamajoituksen ja sen tarjoamat tarvikkeet sekä jätehuolto merkitsevät julkiselle hallinnolle menoja, joihin nyt ulkomainen retkeilijä ei osallistu.

Kaikki ekopalvelut eivät voi

olla suomalaiselle maksullisia.

Ikimuistoisen jokamiehenoikeuden mukaan eräät

palvelut kuten liikkuminen ja tilapäinen leiriytyminen toisen maalla ovat maksuttomia, joista

maanomistaja ei voi pyytää maksua eikä käyttäjällä ole

velvollisuutta maksaa.

Tämä oikeus koskee kaikkia täällä olevia. Vai koskeeko?

Jokamiehenoikeus on pohjoismaiden kansalaisten etuus, eikä esimerkiksi EU:n perussopimus mainitse sitä. Vastavuoroisuus ei toteudu, jolloin suomalaisella ei ole maksutta oikeutta kulkea toisen maalla pohjoismaiden ulkopuolella.

Perustetta antaa esimerkiksi espanjalaisen vaeltaa Lemmenjoen kansallispuistossa ilman puistomaksua ei ole.

Maailmalla olen kohdannut tätä epäjohdonmukaisuutta monessa maassa. Esimerkiksi Portugalissa oli puoli kilometriä

ennen merenrantaa kävelytien päässä yksi ainoa mökki, jossa

lippuja myytiin näkemään

kaiken rojun, mitä tien päähän luhdalle oli kylä tuottanut.

Samanlainen kokemus oli Dominikaanisessa tasavallassa, jossa mangrove-metsän läpi oli puhkaistu kapea laituriväylä. Alueella ei näkynyt yhtään

asukasta, mutta viereisen

tönön haltija huomatessaan

kiikarimiehen ryntäsi myymään lipun muutaman kymmenen metrin kävelyä varten.

Suomalainen ei osaa tai kehtaa

nähdä omaa todella kaunista luontoa maksun kohteena.

Onhan hänellä perinteenä luonnon maksuton käyttö.

Luonnon käytön tullessa

maksulliseksi on huolehdittava siitä, että jokamiehenoikeudet pysyvät entisenkaltaisina ja

niihin oikeuttavilla kansalaisilla. Tämä antaa oikeutuksen periä maksuja heiltä, jotka ovat

tähän saakka voineet elää sinisilmäisten ja hyväsydämisten suomalaisten kustannuksella.

Luonnon elämysten maksullisuuden voisi aloittaa valtion kansallispuistoista, jotka

hallinnollisesti ovat määriteltyjä ja tarkkarajaisia. Puistoissa on usein myös järjestettyjä palveluja, joita vieraileva retkeilijä nykyisin haluaa.

Maksun voisi periä puiston opastuskeskus tai sen puuttuessa palvelun antava. Tällä olisi myös paikallistaloutta edistävä vaikutus.

Puistopalveluihin kuuluisivat mahdollisuus kulkea turvallisesti puiston alueella, samat

oikeudet luontoon kuin suomalaisilla, majoitus mahdollisessa

autiotuvassa, sen lämmitys, kaasu- ja polttopuuhuolto sekä jätehuolto.

Nyt tästä teknisestä huollosta

vastaa metsähallinnon puistonhoitaja ilman kustannuksia käyttäjälle.

Maksun maksaisivat pohjoismaiden ulkopuolelta tulevat ja se kattaisi myös valitettavan

usein tarpeelliset pelastuspalvelun valmius- ja toimenpidekustannukset.

Maksun perintä on yhdistettävissä muihin luonnon käyttömaksuihin, kuten kalastuslupiin ja kelkkailumaksuihin.

Ulkomaiseen tapaan lipun myynti voisi vaihdella puistokohtaisesti ja vain hinnoittelu olisi yhtäläinen. Tärkeää

ekopalvelujen kehittämisen kannalta on, että saatavat tulot ovat korvamerkittyjä ja ne

käytettäisiin ekopalveluihin metsähallituksen tulotililtä.

On aika päästä eroon käsityksestä, että ympäristössä olisi

ilmaisia palveluja.

Suomen ei tule ylläpitää

mielikuvaa ilmaisesta luonnosta ja velvollisuudesta antaa

maksutta sen käyttö jo omansa pilanneiden käyttöön.

OLLI PAASIVIRTA

Kirjoittaja on ympäristönsuojeluneuvos Kauniaisista.

Avaa artikkelin PDF