Meripihkakokoelmista löytyi aarre: Jopa 40 miljoonaa vuotta vanhoja jäkäläfossiileja

Meripihkaan kymmeniä miljoonia vuosia sitten uppoutunut pensasjäkälä Kuva: A.R. Schmidt

Helsingin yliopiston ja saksalaisen Göttingenin yliopiston tutkijat kertovat löytäneensä eurooppalaisten museoiden ja yksityisten keräilijöiden meripihkakokoelmista varsinaisen jäkäläaarteen. Nature Plants -lehdessä julkaistu tutkimus kymmenkertaistaa tähän mennessä tunnettujen jäkäläfossiilien määrän.

Eurooppalaisesta 47–24 miljoonaa vuotta vanhasta meripihkasta löytyi yli 150 uutta jäkäläfossiilia.

"Puiden rungoilla ja oksistoissa kasvaneet jäkälät muistuttavat mantereella nykyään eläviä epifyyttijäkäliä. Ne viittaavat siihen, että tuon ajan metsissä vallitsi lauhkea ja kostea, muttei sentään trooppisen kuumankostea ilmasto", kasvibiologian dosentti Ulla Kaasalainen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Tutkijat kertovat, että pehmeärakenteisista jäkälistä ei ole juuri säilynyt fossiileja, tai niiden on ainakin ajateltu olevan hyvin harvinaisia. Muinaisten havupuiden pihkasta syntynyt meripihka on kuitenkin nyt osoittautunut rikkaaksi fossiililähteeksi – kunhan usein vain pieninä palasina säilyneet fossiilit osaa tunnistaa jäkäliksi.

Nyt löytyneiden fossiilien joukossa on sekä pensasjäkäliä, lehtijäkäliä että rupijäkäliä.

"Fossiilien rakenne osoittaa, että muinaiset jäkälät hakivat elinympäristössään tasapainoa yhteyttämisessä tarvittavan valon ja riittävän, muttei liiallisen kosteuden kanssa – samaan tapaan kuin nykyiset jäkälät. Ne myös tuottivat pitkälle erikoistuneita lisääntymisrakenteita, joissa symbioosin molemmat osakkaat kykenivät yhdessä siirtymään uudelle kasvupaikalle, sanoo Helsingin yliopiston kasvitieteenprofessori Jouko Rikkinen.

Kaikki jäkälät ovat vähintään kahdesta eri eliöstä koostuvia symbiooseja. Niissä on hallitseva sieniosakas ja sen suojassa eläviä leviä tai syanobakteereja. Sieni tarjoaa kumppaneilleen suotuisat elinolot ja käyttää ravinnokseen yhteyttävien levien tuottamaa sokeria.