Hirviluvatvähenivät
Hirvenkaatolupia on myönnetty kolmasosa vähemmän kuin viime vuonna, 36 800 lupaa koko maahan. Alkusyksyn metsästyskauden merkitys voi näin korostua tänä vuonna. Hirvenmetsästys alkaa syyskuussa.
Lupien väheneminen johtuu siitä, että on tehty kannan leikkaus. Parin kolmen viime vuoden aikana on kaadettu erittäin paljon hirviä, sanoo Metsästäjäliiton puheenjohtaja, Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro.
Osaa riistaeläimistä on saanut pyytää jo kesästä tai keväästä saakka. Sepelkyyhkyn pyyntiaika alkoi perjantaina, ja muun muassa karhun ja sorsalintujen metsästyskaudet alkavat 20. elokuuta. MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
