Ilmoita heti kuntaan kylvön ylivoimaisesta esteestä
Viljelijän pitää ilmoittaa kuntaan kirjallisesti nopeasti, jos kylväminen tai uusintakylvö ei ylivoimaisen esteen takia onnistu 30.6.
Ilmoitus on jätettävä 15 arkipäivän kuluessa tilanteen havaitsemisesta.
Ilmoitukseen pitää kirjata kyseessä olevat lohkot pinta-aloineen ja niille suunnitellut kasvit. Viljelijän on osoitettava, ettei pystynyt kylvämään 30.6. mennessä. Siksi hänen on todennettava tilanne esimerkiksi tiedoilla sademääristä tai otettava kuvia märistä pelloistaan.
Mavista muistutetaan, ettei siementen tai lannoitteiden huono saatavuus tai viljelyn heikko kannattavuus ole ylivoimainen este.
Huominen tiistai on viimeinen tukiehtojen mukainen kylvöpäivä.
Viranomainen hyväksyy ylivoimaiseksi esteeksi tilaan merkittävällä tavalla vaikuttavan ankaran luonnonmullistuksen, minkä takia kylvämättä jää merkittävä osa tilan maatalousmaasta.
MTK on penännyt Maaseutuvirasto Mavia määrittelemään, mitä merkittävä osa käytännössä tarkoittaa.
Mavin mukaan tarkkoja prosentteja tai hehtaarimääriä ei voi määritellä, koska merkittävyys riippuu muun muassa tilan tuotantosuunnasta, kylvettäväksi suunnitelluista kasveista ja oletetuista tuotoista. Siksi jokainen tapaus pitää käsitellä kunnassa erikseen.
Jos kylvämättä jää vain yksittäisiä lohkoja, viljelijän pitää perua tuet siltä osin, miltä tukiehdot jäävät täyttymättä.
Kun kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen on hyväksynyt ylivoimaisen esteen, viljelijä saa tuet hakemuksella ilmoittamiensa kasvien mukaisesti. Niin ikään viherryttämistuen monipuolistamisehto toteutuu ilmoitettujen kasvien mukaisesti ja tukioikeudet aktivoituvat.
Sen sijaan ympäristökorvausta ja luomutuotannon korvausta voidaan maksaa vain niistä toimista, jotka toteutetaan tukivuoden aikana.
Kun ylivoimainen este on hyväksytty tuensaannin perusteeksi, viljelijän on ilmoitettava kuntaan ympäristökorvauksen toimista virallisella lomakkeella, joka julkaistaan kesän aikana suomi.fi-palvelussa.
Viljelijä voi joutua perumaan tukia, jos ylivoimaista estettä ei hyväksytä syyksi jättää viljelytöitä tekemättä.
Peruminen pitää tehdä, jos tietylle viljelykasville ilmoitetulla alalla ei ole voinut tehdä kaikkia hyvään viljelytapaan kuuluvia töitä, kuten muokata, lannoittaa, kylvää tai istuttaa niin, että tasainen itäminen ja kasvusto olisi saavutettu.
Viranomainen tarkastelee jokaista lohkoa erikseen, koska eri tukien ja korvauksien myöntämisperusteet eroavat toisistaan.
Pelkästään tuen perumisella ei ole vaikutusta lohkon korvauskelpoisuuteen tai tukioikeuksiin.
Tuet perutaan lomakkeella 145 ja/tai lomakkeella 184. Lomakkeet voi tulostaa suomi.fi-palvelusta.
Lomakkeella 145 tai vaihtoehtoisesti vapaamuotoisella ilmoituksella perutaan pinta-alaperusteisia tukia.
Lomake tai lomakkeet palautetaan kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle, kun tukikelpoisuusehdot eivät enää täyty.
Viljelijän on toimitettava lomakkeet ennen kuin tilalle on ilmoitettu valvonnasta tai ennen kuin viranomainen on ilmoittanut valvonnassa havaitsemistaan sääntöjenvastaisuuksista.
Maija Ala-Siurua
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
