Sympatia ei lohduta, ellei tuotanto kannata
MTK-Keski-Suomen syyskokouksessa jaettiin tuottajajärjestön ansiomerkkejä. Viitasaarelainen Vuokko Leivonen on juuri saanut omansa. Janne Nousiainen Kuva: Viestilehtien arkistoÄÄNEKOSKI (MT)
Pelkkä sympatia ei lohduta, jos tuotanto ei kannata, MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola sanoi tiistaina Äänekoskella MTK-Keski-Suomen syyskokouksessa.
Viljelijät ovat viime aikoina saaneet sympatiaa pääministeriä myöten erittäin hyvin onnistuneen ruuanhintatempauksen ansiosta.
Tiirolan viesti oli, että metsää kannattaa omistaa ja lehmiä lypsää tulevaisuudessakin.
Kaavoituksen epäkohdat harmittivat Tiirolaa. Kaavaehdotuksissa on yli lainsäädännön meneviä normeja, maisematyölupia tai ekologisia vyöhykkeitä.
”Kaavoittajan ehdotuksiin ei pidä suoraan alistua, valta on kunnilla”, Tiirola korosti.
Ari Hautsalon mielestä ympäristöministeriö työntää sormensa nyt joka asiaan, kuntien lausunnoilla ei tunnu olevan suurta virkaa. ”Elykeskus ohjaa luvitusta voimakkaasti, tuntuu ettei kunta saisi puuttua enää mihinkään.”
”Ei pidä antaa liian herkästi periksi kaavoituksessa”, Olli Vertainen muistutti. Epäkohdista pitää valittaa vaikka hallinto-oikeuteen.
Jarkko Pakkanen kehotti vahtimaan myös naapurikuntien kaavoitusta ja ympäristösäätelyä.
Jyrki Savolaisen mielestä kunnanhallitus tai valtuusto ei välttämättä ole paras vahti, ympäristölautakunta on.
Liiton puheenjohtaja Jukka Kauppinen esitti tuontiruualle ympäristöveroa, jos ruoka on tuotettu suomalaista lainsäädäntöä ja käytäntöä leväperäisemmin. Esimerkkinä hän mainitsi eteläamerikkalaisen naudanlihan, jonka tieltä kaadetaan sademetsiä.
Maan hallitukselta Kauppinen toivoi myönteisiä ratkaisuja maatalouteen. Tähän mennessä nähdyt ovat olleet kielteisiä, esimerkkeinä 30 miljoonan tukileikkaus ja lomituksen tiukennus.
Lihakunnan edustaja Pekka Parikka ihmetteli, miksi kauppa tuo ulkomailta kalliimpaa lihaa kuin kotimaasta saisi. Asia näkyy selvästi tullin tilastoista.
Juhana Jalkanen vertasi nykyhallitusta Robin Hoodiin. Sillä erotuksella, että tämä hallitus varastaa köyhiltä viljelijöiltä ja antaa rikkaille.
Veli-Matti Salonen epäili, ovatko monilla palleilla istuvat luottamushenkilöt tehtäviensä tasalla edunvalvonnassa. Tiirola muistutti, että henkilöitä voi vaihtaa.
Maaseutuohjelmassa perusmaatalous on jäänyt vähälle, Paula Pusa valitti. Keski-Suomesta on väläytetty jopa kokeilumaakuntaa.
Liiton toiminnanjohtaja Juha Lappalainen on ainoana puolustanut perusmaataloutta maaseutuohjelman valmistelutyöryhmässä.
Pusa kehotti ottamaan kantaa maakunnan ympäristöohjelmaan, puolivälitarkistus on menossa.
Nuori viljelijä Antti Tuukkanen piti ympäristöministeriön ja sen alaisten kontrollia ”älyttömänä”. Kuinka kauan meillä on varaa rajoittaa tai kieltää yrittäjyyttä?
Liiton johtokunnan erovuoroisista jäsenistä valittiin jatkoon Simo Mäkelä ja Hannu Kainu. Uutena johtokuntaan tuli Juhana Jalkanen.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
