Valio kasvattaa laktoosittomia
Valio alkaa viedä Venäjälle laktoosittomia tuotteita niin pian kuin mahdollista. Vienti voi käynnistyä jo tällä viikolla.Venäjä ilmoitti keskiviikkona sallivansa laktoosittomien maitotuotteiden viennin EU-maista Venäjälle. Päätös helpottaa merkittävästi Valioon kohdistuvia pakotteita, sanoo Valion Venäjän liiketoiminnasta vastaavaa johtaja Mika Koskinen .
”Uutinen oli kuin joululahja keskellä vuotta.”
Laktoosittomat tuoremaitotuotteet ovat tuoneet noin kymmenen prosenttia Valion Venäjän-viennin määrästä ja niiden kysyntä on ollut kasvussa.
”On hyvin mahdollista, että myös sellaiset venäläiset kuluttajat, jotka eivät ole aiemmin ostaneet laktoosittomia tuotteita, ostavat niitä nyt”, Koskinen arvioi.
Hän sanoo, että Valiolla riittää valmistuskapasiteettia lisätä laktoosittomien tuotteiden valmistusta.
Aiempien suunnitelmien mukaisesti Valio aikoo myös tuoda täysin uusia ”kovan luokan” laktoosittomia tuotteita Venäjän markkinoille tänä vuonna.
Valio alkaa viedä Venäjälle laktoosittomia tuotteita niin pian kuin mahdollista. Ensimmäisenä vientiin saadaan lähes välittömästi laktoositonta maitojuomaa ja jugurttia. Koskinen sanoo, että vienti voidaan saada käyntiin jo tällä viikolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

