LUKENUT MIES Jokapaikan Erkki
Yhtä hyvin otsikkona voisi olla kolme vuotta päätösten vieressä. Päiväkirjan alussa 1991 Erkki Tuomioja palasi virkamiesuralta eduskuntaan. Vastuun paikoille hän nousi vasta myöhemmin.
Uskomattoman moneen hän ehtii. SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaksi, asuntopolitiikkaan, pääkaupunkiseudun asioihin, rauhanliikkeeseen, Nesteeseen, punapääoman kukistumiseen, vasemmistohaaveiluun, urheiluun, lukemiseen. Koko ajan hän saapuu kokouksiin myöhässä ja lähtee niistä ennen aikojaan seuraavaan, ulkomaille, juoksemaan tai kahville Heidi Hautalan kanssa.
Erkki Tuomioja ei ole tahtopoliitikko, joka sitoutuisi tiettyjen projektien runnomiseen ehkä Elannon varjelua lukuun ottamatta. Hän vaikuttaa verkostoitumalla ja kirjoittamalla omissa tai porukan nimissä, mutta ei klikkiydy.
Ajanjakson suuria kysymyksiä olivat SDP:n johtajakriisit, suuri lama, ensimmäinen suora presidentinvaali ja Suomen EU-jäsenyysneuvottelut. Kaikissa niissä Tuomiojalla oli keskeinen rooli.
Perusteettomasti väitetään, että Tuomioja haukkuisi kirjassa Paavo Lipposta ja Martti Ahtisaarta. Lipponen todella ajoi SDP:n lopulta niin syvään ojaan, ettei puolue ole sieltä vieläkään noussut. Ahtisaaren vallanhimon jäljiltä on perustuslakia jouduttu jo kahdesti tarkistamaan juuri niin kuin Tuomioja pari vuosikymmentä sitten ennusti.
Erkki Tuomioja on varmaan ainoa kansanedustaja, joka presidentin itsenäisyyskutsuillakin etsii älyllistä keskustelukumppania. Usein hän jää ratkaisevissa paikoissa ulkopuoliseksi, toteaa ettei ole kannastaan varma. Lähes ainutkertaista, että äänestäjät antavat hänen olla sellainen.
PEKKA ALAROTU
Erkki Tuomioja: Siinä syntyy
vielä rumihia. Poliittiset
päiväkirjat 1991–1994.
680 sivua. Tammi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
