Mieli muuttui viikossa – Siikajokinen Matti Heikkilä pyrkii sittenkin MTK:n valtuuskunnan puheenjohtajaksi
Tähän mennessä ensi viikon keskiviikon puheenjohtajakisaan ovat ilmoittautuneet Tommi Lunttila Äänekoskelta ja Eerikki Viljanen Vihdistä.
Siikajokinen Matti Heikkilä toimii MTK:n valtuuskunnan toisena varapuheenjohtajana. Kuva: Jaana KankaanpääSiikajokinen Matti Heikkilä tavoittelee MTK:n valtuuskunnan puheenjohtajuutta keskiviikkona Helsingissä kokoontuvassa valtuuskunnan kevätkokouksessa.
Heikkilän mieli on muuttunut, sillä vielä viikko sitten hän sanoi MT:lle, ettei ehdokkuus ole näköpiirissä.
"Pyyntöjä on tässä välillä tullut entistä enemmän. Päädyin siihen, että lähden kisaan mukaan."
Hän sanoo päätöksen varmistuneen keskiviikkona kotijoukkojen kanssa keskustelun jälkeen.
Heikkilä uskoo, että kannatus riittää valintaan asti. "Tähän kisaan ei huvin vuoksi lähdetä. Tosissaan ollaan mukana."
Heikkilä viljelee Siikajoella 150 hehtaarin kasvinviljelytilaa. Hän on nykyisin valtuuskunnan toinen varapuheenjohtaja. Miehen tausta on metsäpuolella ja hän on valtuuskunnassa Siikalakeuden metsänhoitoyhdistyksen edustaja. Puoluekannaltaan Heikkilä on keskustalainen.
Tähän mennessä MTK:n ykköspaikkaa ovat Heikkilän lisäksi ilmoittaneet tavoittelevansa nykyinen valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila Äänekoskelta ja MTK-Uusimaan puheenjohtaja ja keskustan kansanedustaja Eerikki Viljanen Vihdistä.
Valtuuskunta on MTK:n korkein päättävä elin. Se valitsee johtokunnan ja hyväksyy muun muassa järjestön talousarvion ja toimintasuunnitelman.
Lue myös:
Matti Heikkilä ei lähde ehdolle MTK:n valtuuskunnan puheenjohtajaksi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
