YRTTIMAAN TARINOITA Sinappivilkastuttaaverenkiertoa
Jouluevankeliumin kertoja Luukas kirjoittaa, että Jeesus vertasi Jumalan valtakuntaa sinapinsiemeneen. Vertauksen siemenestä kasvoi puu, jonka oksille linnut rakensivat pesänsä.
Sinappi, yksivuotinen ruoho, tuskin houkuttelee lintuja valitsemaan sitä pesäpaikakseen. Käännöksessä sinappi lienee sekoitettu erääseen pensaaseen, jolla on pienet siemenet ja jota kutsuttiin Syyriassa samalla nimellä kuin sinappia.
Purkista puristettavan sinapin raaka-aineena on murskattuja kelta- tai sareptansinapin siemeniä. Sinappi antaa maun niin hernekeitolle, makkaralle kuin joulukinkulle.
Sinapin terävä maku syntyy sinappiöljystä, jota muodostuu, kun kasvi joutuu kosketuksiin veden kanssa. Sen vuoksi sinapin lehteä tai siementä on pureskeltava hetki ennen kuin se alkaa polttaa suuta.
Kuumennettaessa sinappiöljyä vapautuu vähemmän ja sinapin maku miedontuu.
Helsingin yliopiston kasvitieteen professori Sinikka Piippo on luokitellut sinapit terveellisimpien maustekasvien joukkoon. Jo roomalaiset lisäsivät sinappia 40 eri lääkkeeseen.
Verenkiertoa vilkastuttavaa sinappia on lisätty lemmenrohtoihin. Sinappivesi lisää ulkoisesti käytettynä ihon verenkiertoa ja sillä on hoidettu esimerkiksi noidannuolta.
Nuoret sinapin lehdet säväyttävät salaatissa tai leivän päällä. Lehtiä, kukkia ja siemeniä voi kuivata.
TOPI LINJAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
