Väyrysen aloite sai 50 000 allekirjoittajaa
Kansalaisaloite euroalueen jäsenyydestä luopumisesta etenee eduskuntaan.Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk.) käynnistämä kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on saanut tuekseen 50 000 allekirjoitusta
"On ollut hienoa huomata, kuinka laajaa tukea keskustelu euron tulevaisuudesta saa yli puoluerajojen", Väyrynen kiittelee aloitteensa allekirjoittajia.
50 000 on ala-raja, jonka ylittämistä edellytetään aloitteen saamiseksi eduskunnan käsittelyyn.
Keräys etenee eduskuntakäsittelyyn vasta muutaman kuukauden kuluttua, sillä allekirjoitusten tarkistaminen Väestörekisterikeskuksessa vie aikaa. Ennen Väyrysen aloitetta Väestörekisterikeskuksella on tarkastettavana kahden muun aloitteen allekirjoitukset.
Väyrysen mukaan nimien keräys jatkuu edelleen, jotta varmistetaan allekirjoitusten riittävyys eduskuntakäsittelyyn siinäkin tapauksessa, että osa olisi allekirjoittanut aloitteen kahteen kertaan.
Aloite on vastannut Väyrysen mukaan hyvin muuttuneeseen ilmapiiriin eurojäsenyyden ympärillä. Samaan aikaan Suomen talous on jälleen supistunut ja näköpiirissäkin on vain nollakasvua, hän toteaa.
"Viime kuukausina keskustelu on saanut uuden suunnan. Talousasiantuntijoiden keskuudessa alkaa olla yksimielisyys siitä, että yhtenäisvaluuttaan siirtyminen ja etenkin laajan euroalueen muodostaminen on ollut virhe. Vielä pahempana virheenä pidetään sitä, että Suomi liittyi euroalueeseen."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

