Keskustassa hymy oli herkässä
Ilo oli ylimmillään keskustan puoluetoimistossa Apollonkadulla, kun ennakkoäänet julkistettiin. Niitä oli enemmän kuin viime eurovaaleissa.
Varapuheenjohtaja Annika Saarikko oli säteilevän iloinen, sillä keskusta näytti säilyttävän kolme paikkaa, vaikka gallupit enteilivät vain kahta.
Kannatus on nousussa myös viime eduskuntavaaleista.
Kun läpimenijöiksi varmistui kolme kokenutta poliitikkoa: Olli Rehn, Paavo Väyrynen ja Anneli Jäätteenmäki, aplodit olivat mahtavat.
Puoluesihteeri Timo Laanisen mukaan puolueen ehdokkaiden suurena vahvuutena oli erilaisuus: jokaiselle oli varaa valita mieleisensä ehdokas ja tämä tuotti tulosta.
Puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä suuntasi katseensa jo seuraaviin eduskuntavaaleihin ja uumoili, että EU-vaalien toinen sija vaihtuu ensi huhtikuun eduskuntavaaleissa ykköseksi.
Jäätteenmäki ja hänen vaalipäällikkönsä Tiina Loikkanen loistivat tyytyväisyydestä.
”Aloitimme ajoissa tukihenkilöverkoston luomisen, missä oli vanha hyvä pohja. Tapasimme kasvokkain paljon ihmisiä ympäri maata ja se tuotti taas hyvän tuloksen”, Loikkanen kommentoi.
SARI KESKITALO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
