Käsilaukun perilliset

Viime viikolla haudattiin juhlallisin menoin Britannian kenties kuuluisin

käsilaukun kantaja, entinen pääministeri Margaret Thatcher. Saateltiin henkilöä, joka oli jättänyt historiaan syvän jäljen.

Jos Maggie Thatcher olisi pääministerinä tyytynyt kulkemaan edeltäjiensä polkuja, Britannia olisi hyvin erilainen kuin se on nyt, eikä Lontoossa olisi

laulettu hänen hautajaispäivänään

”paha noita kuollut on”.

Thatcher muistetaan kaivoslakkojen ja vahvan ammattiyhdistysliikkeen

murtajana mutta myös Britannian kaivosteollisuuden lopettajana.

Häntä mainostettiin Berliinin muurin kaatajaksi ja Neuvostoliiton saattohoidon rohkaisijaksi.

Totta on ainakin se, että Thatcher ja Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan

rohkaisivat toisiaan jyrkässä asenteessaan

Neuvostoliittoa kohtaan kuten myös muussa oikeistolaisuudessaan.

Neuvostoliitto kaatui kuitenkin

sisäiseen lahovikaansa. Korruption,

tehottomuuden, vapauden ja luovuuden tukahduttamisen ja ulkoisen saarron heikentämä maa ei kestänyt repeämättä muutoksia, joita pääsihteeri Mihail

Gorbatshov yritti toteuttaa.

Maggie oli oikeistolainen alusta

loppuun. Hän uskalsi sanoa asioita, joita sisäsiistit konservatiivijohtajat eivät

ajatelleetkaan päästää suustaan. Kun edeltäjät puhuivat vielä sosiaalisesta

oikeudenmukaisuudesta, Thatcher

hylkäsi pehmeät puheet ja kävi ärhäkästi sosiaaliturvan kimppuun.

Rikkaiden suosiminen ja rahan houkutteleminen Britanniaan oli tärkeämpää kuin niiden lepyttely, jotka eivät kuitenkaan äänestäisi konservatiiveja. Jos kansa

jakaantui kahtia, oli parasta varmistua siitä, että itse pysyi paremmalla puolella, ajattelivat Maggien äänestäjät.

Eipä ihme, että jotkut kokoomusnuoret näkevät edelleen märkiä unia Maggiesta.

Thatcheria on verrattu meillä pääministeri Esko Ahoon (kesk.), jonka

hallitus joutui leikkaamaan suomalaista sosiaaliturvaa.

Vertaus ontuu, sillä Maggie leikkasi

ahneuden aatteen innoittamana, Ahon hallitus veitsi kurkulla laman ja massatyöttömyyden pakkotilassa. Velkarahan hanat uhkasivat sulkeutua minä hetkenä

tahansa. Suomalaisille ei ollut tarjolla apupaketteja, sillä me olimme ”itsenäisiä”, vailla EU:n tai sen valuuttaunionin turvaa.

Siinä Thatcher ja Aho ovat samassa asemassa, että molempien syyksi on

pantu sellaista, mitä he eivät tehneet. Thatcher ei tuonut yliopistoihin lukukausimaksuja. Sen teki vasta hänen

seuraajansa, työväenpuolueen Tony Blair.

Aho ei leikannut suomalaista sosiaaliturvaa raaimmalla tavalla. Hänen seuraajansa Paavo Lipponen (sd.), joka toimi leikkurina laman jo mentyä, leikkasi vielä leikattuakin, vaikka pakkoa ei enää ollut.

Ahoa ja Thatcheria yhdistää sekin, että ay-liike vastusti molempia raivokkaasti. Samat ay-pomot tyytyivät osaansa vähin äänin, kun pääministeriksi vaihtui

punaisen jäsenkirjan omistaja.

Thatcherin aatteen perillisiä ja

kehittäjiä on niin Britanniassa ja Yhdysvalloissa kuin Chilessä ja Suomessa.

Ajatus kulkee niin, että valtio köyhtyköön ja kansa rikastukoon. Jokainen saa

pärjätä omillaan – tai suvun rahoilla.

Thatcher halusi yksityistää terveydenhoidon, mutta vasta Tony Blairilta se

onnistui. Thatcher halusi karsia köyhien

koulutusta ja tehdä korkeakouluista maksullisia, mutta vasta työväenpuolue sen toteutti.

Thatcherismista on tullut vallitseva

tila ja normi lähes koko läntisessä maailmassa. Suomen hallituksessa on nyt sekä

Thatcherin että Blairin aatetovereita. Mainio, tasa-arvoinen ja tehokas koulujärjestelmä rapautuu rahan puutteessa. Luokkakoot ovat taas kasvamaan päin,

ja erityistukea tarvitsevia lapsia ”integroidaan” tavallisiin luokkiin. Sosialidemokraattinen opetusministeri puhuu nuorisotakuusta mutta leikkaa nuorten koulutuspaikkoja.

Kilpailu hyviin kouluihin pääsystä

kiristyy, ja peruskoulun tasa-arvoa

tuottava voima hiipuu. Yhä useampi

puhuu yksityisten koulujen puolesta.

Se mistä Thatcher vain unelmoi, yksityistetty terveydenhoito, on Suomessa

toteutumassa ja pitkälle toteutettukin

ilman mainittavaa yhteiskunnallista

keskustelua.

jouko.ronkko@

mt1.fi

Avaa artikkelin PDF