Katainen: Talous ei kohene riittävän nopeasti
BRYSSEL (MT)
Euromaiden talous mataa loppuvuoden, sillä Euroopan komissio ennustaa kasvuksi vain 0,8 prosenttia. Suomelle komissio ennustaa 0,4 prosentin laskua ja yli prosentin kasvun Suomi saavuttaa vasta vuonna 2016.
Ensi vuonna Suomen talous kasvaa 0,6 prosenttia ja vuonna 2016 kasvuprosentti on 1,1. Euroalueen ensi vuoden luku on 1,1 ja seuraavan 1,7 prosenttia. Ennusteita on laskettu viime keväästä.
Vauhti on komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen mielestä liian hidas.
”Investointien kiihdyttäminen on keskeinen keino saada talous toipumaan”, kasvusta ja työllisyydestä vastaava varapuheenjohtaja Katainen sanoo.
Avuksi Katainen tarjoaa EU:n 300 miljardin euron investointisuunnitelmaa.
Kataisen mukaan euromaiden talouden vaikeudet johtuvat pitkälti maailmantalouden hyytymisestä vuoden ensimmäisellä puolikkaalla. Ukrainan kriisi ja kehittyvien maiden kasvun hidastuminen jarruttavat maailmantaloutta.
Hyvää komissio näkee rahoitusmarkkinoilla. Stressitestit osoittivat pankkien pystyvän rahoittamaan kasvun vaatimat investoinnit.
Talouden kehityksessä on eri maiden välillä suuria eroja. Parhaiten menee Irlannilla, jonka kasvuksi ennustetaan ensi vuonna 4,6 prosenttia. Heikoin on Kypros, jonka talous kutistuu 2,8 prosenttia.
Euromaiden inflaatio on tänä vuonna 0,6 prosenttia. Sen ennustetaan nousevan 1,6 prosenttiin vuonna 2016. Silti se on alle Euroopan keskuspankin EKP:n kahden prosentin inflaation tavoitetta, mitä pidetään terveen talouden tasona.
Inflaatio on niin alhaalla, että se voi kääntyä deflaatioksi. Siinä tapauksessa tuotteiden hinnat laskisivat, mikä halvauttaisi taloutta pahasti. Ostamista lykättäisiin, koska hintojen odotettaisiin laskevan edelleen.
Komissio ei pidä deflaation riskiä suurena, vaikka EKP ei olekaan onnistunut nostamaan inflaatiota tavoitteeseen.
Heikoista kasvuluvuista huolimatta työttömyys vähenee euroalueella tänä vuonna 0,7 prosenttia. Erot maiden välillä ovat suuret, mutta ne ovat kapenemassa. Suomen työttömyysprosentiksi ennustetaan tänä vuonna 8,6.
Suomen lisäksi vain Italian ja Kyproksen talouksien odotetaan painuvan pakkaselle. Kriisimaista Portugalin talous kasvaa 0,9 prosenttia ja Kreikan 0,6. Kreikalle ennustetaan 3,7 prosentin kasvuspurttia vuodelle 2016.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
