”Hauki ja kuha eivät ole uhanalaisia”
Viehekalastajille esitetty kolmen hauen ja kuhan vuorokausikiintiö hämmentää kalastajia.
”Tällaisten esitysten pitäisi perustua tutkittuun tietoon ja suhteuttaa ne kalastuspaineeseen. Ainakaan pohjoisen Keski-Suomen järvissä hauki ei ole millään tapaa uhanalainen, ja kuhakanta on todennäköisesti vahvempi kuin koskaan aiemmin”, toteaa toista vuotta ammatikseen kalastava pihtiputaalainen Jani Suvanto.
Vapaa-ajallaan Suvanto harrastaa aktiivisesti myös viehekalastusta ja osallistuu kalastuskilpailuihin.
”Miten jatkossa voidaan järjestää uistelukilpailuja, kun kiintiö rajoittaa pyyntimäärät,” hän ihmettelee.
Asetusluonnoksessa ehdotetaan hauen ja kuhan alamitaksi 45 senttiä. Hauelle ylämitaksi ehdotetaan 90 senttiä ja kuhalle 70 senttiä.
”Kuhan ylämittaa pidän ihan hyvänä asiana. Olen aiemminkin vapauttanut jigillä pyytämiäni 4–5 kilon kuhia takaisin lisääntymään. Solmuväliltään 55–60-millisiin verkkoihin ylämittaiset kalat jäävät kiinni harvoin, eivätkä ostajatkaan toivo niin suuria kaloja”, Suvanto sanoo.
Kalastuksenvalvontaan aktiivipyytäjä toivoisi kiinnitettävän nykyistä enemmän huomiota.
”Nyt valvontaa ei ole käytännössä ollenkaan. Lähes asun järvellä, mutta lupia minulta on kysytty vain kahdesti.”
SAMI KARPPINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
