Atrialta negatiivinen tulosvaroitus: Liikevaihto ei kasva ennakoidusti – junnaa kahden edeltävän vuoden tasolla
Syy liikevaihdon ennustettua pienemmälle kasvulle on lihayhtiön mukaan loppuvuoden myynti, joka jäi Suomessa ja Venäjällä tavoitteista.
Alustavien tilintarkastamattomien tietojen perusteella Atrian liikevaihto jää suunnilleen kahden edellisen vuoden tasolle. Kuva: Timo AaltoLihayhtiö Atria alensi maanantaina vuoden 2019 liikevaihto-odotustaan. Sen mukaan liikevaihto jäi hieman ennakoitua pienemmäksi.
Yhtiö arvioi maanantaina illansuussa antamassaan tulosvaroituksessa, että sen liikevaihto vertailukelpoisilla valuuttakursseilla mitattuna pysyy edellisvuoden 2018 tasolla. Se tarkoittaa, että yhtiön liikevaihto ei juuri ole kasvanut myöskään vuodesta 2017.
Aiemmin Atria arvioi liikevaihdon päässeen vuonna 2019 kasvupolulle.
Syy ennustettua pienemmälle liikevaihdon kasvulle on loppuvuoden hieman heikompi myynti Suomessa ja Venäjällä.
Siitä huolimatta, että liikevaihto ei kasvanut odotetusti, Atria ei muuta liikevoitto-ohjeistustaan. Liikevoiton yhtiö ennustaa edelleen olevan vuoden 2018 tasoa parempi.
Alustavien tilintarkastamattomien tietojen perusteella Atrian liikevaihto vuonna 2019 on noin 1 450 miljoonaa euroa. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla liikevaihto kasvaa noin 1,4 prosenttia.
Atria julkistaa vuoden 2019 tilinpäätöstiedotteen torstaina 13. helmikuuta.
Lue myös: Raaka-ainekustannukset painoivat Atrian tulosta vuonna 2018
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
