Uusia suojelualueita tulee 670 000 hehtaaria
Suojelualueiden perustaminen etenee tällä hetkellä Varsinais-Suomessa, Saimaalla ja Lapissa. Luonnonsuojelualueille on luvassa käyttörajoituksia. Kuva on Vuorelanmäen luonnonsuojelualueen liepeiltä Salosta. Saara Olkkonen Kuva: Viestilehtien arkistoVuoteen 2018 mennessä suojelualueita perustetaan noin 670 000 hehtaaria. Pääosa niistä suojellaan valtioneuvoston asetuksella ja osa ympäristöministeriön asetuksella.
Monin paikoin luvassa on metsästysrajoituksia. Suojelu voi rajoittaa myös virkistyskäyttöä, sillä esimerkiksi moottorikelkkailu on luonnonsuojelualueilla kielletty.
Ympäristöministeriö käy suojelun toteutuksesta, kuten metsästyksen järjestämisestä, keskusteluja maakunnan, kuntien sekä metsästys- ja luontojärjestöjen kanssa. Uusien luonnonsuojelualueiden asetusluonnokset lähetetään lausuntokierrokselle ennen valtioneuvoston käsittelyä.
Asetuksia uusista luonnonsuojelualueista on valmisteltu Varsinais-Suomessa ja Saimaan alueella. Alkuvuodesta valmistelu käynnistyi myös Itä-Lapissa. Suomussalmen alueen asetusluonnokset olivat lausuntokierroksella syksyllä 2011.
Varsinais-Suomessa asetusluonnokset ovat parhaillaan lausunnolla. Alueella on 91 eri suojeluohjelmiin kuuluvaa kohdetta, joiden pinta-ala on yhteensä noin 12 900 hehtaaria. Ne kattavat noin prosentin maakunnan pinta-alasta.
Suurimmat kohteet ovat erämaisia soita maakunnan pohjoisosissa. Laajoja alueita on myös saaristossa. Lisäksi suojellaan lintuvesiä, lehtoja, vanhoja metsiä ja perinnemaisemia.
Alueet säilytetään luonnontilaisina. Niiden häiriötön kehitys turvataan tarvittaessa ennallistamalla muuttuneita luonnon- ja perinneympäristöjä. Alueet palvelevat retkeilyä jokamiehenoikeuksien puitteissa.
Luonnonsuojelulaki kieltää metsästyksen eteläisen Suomen luonnonsuojelualueilla, ellei sitä tapauskohtaisesti sallita. Pohjoisen luonnonsuojelualueilla metsästys on pääsääntöisesti sallittu.
Hirven ajo ja vieraslajien pyynti on Metsähallituksen luvalla mahdollista kaikilla Etelä-Suomeen perustettavilla luonnonsuojelualueilla.
Varsinais-Suomessa hirvenmetsästys sallittaneen suurimmilla soilla ja eräissä saarissa runsaan 9 000 hehtaarin alueella. Se kattaa noin 70 prosenttia perustettavien suojelualueiden pinta-alasta. Eräillä merenlahdilla ja kosteikkoalueilla voidaan sallia myös vesilintujen metsästys. KATJA KOLJONEN
Suurimmat kohteet ovat erämaisia soita Varsinais-Suomen pohjoisosissa.
Laajoja alueita on myös saaristossa.
Lisäksi suojellaan lintuvesiä, lehtoja,
vanhoja metsiä ja perinnemaisemia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
