Metsätalouden kuormitustaselvitetään Keski-Suomessa
Sami Karppinen Taso-hankkeen koordinaattori Päivi Saari ja suunnittelija Pia Högmander ottavat vesinäytteitä Karstulan Patinmetsän vanhalta ojitusalueelta. Kuva: Viestilehtien arkistoKARSTULA-SAARIJÄRVI (MT)
Turvetuotannosta sekä maa- ja metsätaloudesta aiheutuu paikallisesti ja alueellisesti haittoja monilla alueilla. Kansalaiset ovat huolissaan vesien tilasta erityisesti Keski-Suomessa.
Metsätaloudessa hakkuut, maanmuokkaus, lannoitukset, ojitukset ja kulotukset lisäävät aineiden kulkeutumista vesistöihin.
Ravinnekuormitus on suhteellisen vähäistä, mutta merkittävä haitta on kiintoaineskuormitus, jota aiheuttavat erityisesti kunnostusojitukset.
Kaivutyön yhteydessä maa-ainesta irtoaa ja sekoittuu veteen. Vedestä tulee sameaa.
Taso-hanke seuraa reilun kahden vuoden ajan veden laatua Saarijärven reitillä.
”Aiemmin veden laatua on seurattu pääasiassa vesinäyttein, jotka kertovat hetkellisen tiedon. Jatkuvatoimisella mittauksella seurataan hetkellisiä ja pitkäaikaisia vaihteluita ja saadaan entistä kattavampaa tietoa”, hankkeen koordinaattori Päivi Saari kertoo.
Automaattisia ja jatkuvatoimisia mitta-asemia on seitsemän, ja ne asennettiin marraskuussa 2011.
Asemilla seurataan virtaamaa, sameutta ja siitä laskettua kiintoaineskuormitusta. Liukoisen orgaanisen hiilen ja kemiallisen hapenkulutuksen kautta saadaan selville myös veden humuspitoisuus.
”Perinteisiäkin vesinäytteitä otetaan edelleen”, Saari selventää. Suunnittelija Pia Högmander ottaa säännöllisesti mittauspisteiltä näytteet, joista analysoidaan esimerkiksi veden ravinnepitoisuuksia.
Karstulan Patinmetsän kohde ojitettiin 30 vuotta sitten. Mittakaivosta kalastettu vesi on ruskeahkoa. En hörppäisi.
Saarijärven Pyhä-Häkin luonnontilaisen suon vesinäyte on silmämääräisesti hieman kirkkaampi kuin ojitetun suon. Turvaudun janoissani kuitenkin hanasta pullotettuun päijänteeseen.
”Tärkeintä suometsien vesiensuojelussa on selvittää kunnostusojituksen tarpeellisuus sekä kohteen kelpoisuus ojitukselle”, Saari painottaa.
Toisin sanoen tutkitaan, turvaako nykyinen kuivatustilanne puuston kasvun vai ovatko ojat liian tukossa. Puuston elpyminen ojien kunnostuksen jälkeen riippuu kasvupaikasta.
Turhia ojituksia pitäisi välttää.
”Kohteet, jotka ovat ennen ojitusta olleet karuja ja vähäravinteisia soita ja joilla puusto ei ole koskaan lähtenyt kunnolla kasvuun, pitäisi jättää kunnostamatta”, vesiensuojelun asiantuntija Samuli Joensuu
metsätalouden kehittämiskeskus Tapiosta sanoo.
Sellaisia ovat esimerkiksi kitukasvuista mäntyä puskevat rahkarämeet, joita on 1950–60-luvulla ojitettu runsaasti.
Ojanperkuun taloudellisia hyötyjä tulisi myös verrata kustannuksiin sekä vesistöhaittoihin.
”Olen törmännyt toistuvasti siihen, että kuormitus on yllättänyt metsänomistajan, jolloin hän on todennut, ettei olisi kunnostanut ojia, jos olisi tiennyt haitat. Oman lähivesistön tila ja virkistyskäytön turvaaminen on monelle metsänomistajalle tärkeää”, Saari toteaa.
Joensuu kehottaa metsänomistajia vaatimaan ojasuunnittelijalta sellaista työjälkeä, jossa lähivesistöt on otettu huomioon. Esimerkiksi pintavalutusta pitäisi suosia aina kun se on mahdollista.
”Harva metsänomistaja tietää, mikä menetelmä sopii minnekin. Ojasuunnittelu vaatii rautaista ammattitaitoa.”
Saari muistuttaa, että PEFC-sertifioinnin vesiensuojelu-kriteereihin ei ole pakko tyytyä.
”Esimerkiksi eroosioherkimmät alueet tai jyrkät rinteet voi jättää metsänhoidon ulkopuolelle ja välttää raskaita maanmuokkausmenetelmiä.”
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
