ravit Revitystä varmojen jälkeen
Keskiviikon kohteet Vermossa eivät ole lauantain huippuravien jälkeen kaikista tasokkaimmat, mutta sitäkin tasaisemmat. Vihjesysteemissä on peräti kolme yksinäistä merkkiä, vaikkei todellisia suursuosikkeja ole laisinkaan.
Varmat poimitaan kierroksen alkupäästä. Avauskohde on lämminveristen kovin sarja, jossa Korven tallin Drancylla on vähänkin onnistuessaan hyvä mahdollisuus napata vuoden ensimmäinen täysosuma. Drancy on juossut vahvasti koko kauden.
Kahdesti peräkkäin hyvällä tyylillä voittanut Smiling Sergei erottuu alimmassa sarjassa, sillä muilla kilpailijoilla menestys on ollut viime aikoina vähäistä. Smiling Sergeillä on mainio lähtöpaikka, mutta hirveän paljon ylimääräistä se ei juoksun suhteen kestä. Jos kilpakumppanit eivät kunnioita sitä, tehtävästä tulee paljon haastavampi. Silloin lähtö on täysin avoin.
Villiauran nostaminen varmaksi perustuu näkemykseen, että kyseessä on poikkeuksellisen kehityskykyinen menijä, joka saattaa jo parin vuoden kuluttua kilpailla ravikuninkuudesta. Se on vahva ori, eikä ennätys kerro vielä mitään sen vauhtivaroista.
Mukana on muitakin hyviä hevosia, joten voitto ei heltiä mishelposti. Villiauralla on lisäksi jonkinlainen laukkariski, mikä täytyy myös ottaa huomioon, kun arvioi todennäköisyyksiä.
Jos edes kaksi varmoiksi valituista hevosista onnistuu odotusten mukaisesti, loppulähtöihin sopii toivoa pottia nostavia yllätysvoittajia. Neljännessä kohteessa sellaista haarukoidaan peräti kahdeksan merkin voimin, sillä kilpailijoiden keskinäisistä voimasuhteista on vaikea tehdä kunnon päätelmiä ja osa tulee sitä paitsi mukaan enemmän tai vähemmän pitkältä tauolta.
Tammatähteen pisimmältä neljänkymmenen metrin takamatkalta lähtevä Saaga S on yksi vaihtoehto varmaksi, sillä se on mennyt starttien myötä koko ajan oikeaan suuntaan eikä lähtö ole sille liian vaativa. Saaga S on kuitenkin hevonen, joka saattaa hyvänä päivänään lyödä vaikka kuinka kovia vastustajia ja toisena kiriä suotuisankin juoksun jälkeen vain tasaisesti.
Suosikin takana on tasainen haastajien rintama, josta ykkösnumeron saanut Eicku erottuu ehkä hienoisesti. Sen kohdalla ongelmana on kuitenkin se, ettei keulajuoksu tunnu sopivan sille ollenkaan. Näin se tarvitsee aina myös tuuria.
Winner Type on päätöskohteen ideamerkki. Bella Varjosen valmentama ruuna kilpailee huippuiskussa ja saa nopeana avaajana jälleen hyvän juoksun kärkiryhmässä. Juoksupaikkoja haetaan jonkin aikaa, ja siinä taistossa useammalle hevoselle saattaa jäädä käteen mustapekka. Myös numerolla kaksitoista kilpaileva Superieur saa todennäköisesti täyden mahdollisuuden.
Vihjeet:
1. lähtö: 3 Drancy (2, 1)
2. lähtö: 5 Smiling Sergei (4, 6)
3. lähtö: 3 Villiaura (1, 5)
4. lähtö: 1 William Birdland, 3 Sabacan Savage, 11 Carlos la Renta, 10 Laurila’s Camria, 4 Dellarose, 2 Cipriani, 5 Cutie Boko, 6 Winner’s Will (9, 8)
5. lähtö: 11 Saaga S, 1 Eicku, 7 Tuli-Karkelo, 4 Hujanhajan, 2 Suhhaus, 3 Loisto-Piirto, 9 Mian Mari, 6 Edla (13, 8)
6. lähtö: 4 Winner Type, 6 Instant Ready, 7 Sweet Choco Star, 5 Back The Devil, 1 Zacarias Kemp, 3 Tilia’s Abraham, 12 Superieur (11, 9)
1 x 1 x 1 x 8 x 8 x 7 = 448 riviä = 44,80 euroa
Tero Sipakko
LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Westcoast Pirate/Jere Kiveinen 2100 12,7a 64 495 3/14,1a 5/15,4a 5/15,6a 9/16,2a 2 Je L’Adore/Ari Moilanen ‘’ 11,8a 54 020 7/15,0ax 2/13,8a 8/16,0a 4/15,5a
3 Drancy* (SE)/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 12,2a 52 345 3/14,9a 4/16,0a 3/15,7 2/16,5a
4 An-Lady/Iikka Nurmonen ‘’ 12,0a 68 930 2/16,6a 1/13,7a 6/14,3a 13/18,4
5 Amazing Koks/Seppo Markkula ‘’ 12,0a 71 180 10/17,6x 7/17,4a 3/17,0a 3/15,2a 6 Kontroll Broline* (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 12,3a 55 229 3/17,2 5/12,8a 2/14,2a 2/15,0a
7 Hamtaro S (SE)/Mika Forss ‘’ 13,8a 65 835 1/19,1a 3/15,4a 2/19,4a -a hpl
8 Golda History/Anssi Nurminen ‘’ 12,5a 64 730 7/15,8a 10/16,6a 7/18,2a 6/15,7a 9 Xman Kemp/Tapio Perttunen ‘’ 12,6a 65 920 1/20,2 7/18,6 -a hpl 7/16,1a
10 Vikens Pine (SE)/Esa Holopainen ‘’ 13,3a 70 015 5/13,6a 3/14,0a 9/14,4ax 7/15,2a
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Rodriquez* (SE)/Kari Rosimo 2100 16,7a 1 190 2/22,9x 2/19,5a 6/19,3ax 7/19,0a 2 Tiger Mint/Tommi Kylliäinen ‘’ 17,1a 2 350 2/17,3a 8/18,5a -a k -a hpl
3 Azarra Hill/Jarmo Saarela ‘’ 16,7a 2 970 8/18,3a -a k -a hpl 8/19,8a
4 Zomba/Esa Holopainen ‘’ 18,3a 2 565 4/19,9 1/17,9 -a hpl 2/19,9a
5 Smiling Sergei/Jukka Torvinen ‘’ 16,9a 2 800 2/18,3a 5/17,5a 1/16,9a 1/17,9a
6 Maryland Rose/Hannu Torvinen ‘’ 16,8a 2 125 3/19,3a 5/20,3ax 2/19,0a -a hpl
7 La Vie (DE)/Antti Teivainen ‘’ 16,2a 2 755 9/19,4ax 3/18,6 3/16,3a 9/20,2a
8 Black Widow/Jorma Ruokonen ‘’ 16,8a 2 620 7/18,8 9/18,9a 7/17,9a 2/16,9a
9 Rosi’s Dita/Ville Tonttila ‘’ 16,7a 2 445 10/16,7a 9/18,6a 6/18,4a 3/20,1a 10 Dreamy Chip/Jere Kiveinen ‘’ 19,8a 2 110 4/20,7ax 3/19,8a 4/17,8 4/18,3
11 Kent (SE)/Tapio Perttunen ‘’ 19,5a 2 304 5/18,1 hpl 4/20,0ax H 11.4.
12 Ranch Norma Jeane/Kari Venäläinen ‘’ 17,4a 2 920 1/17,6a hlo3/17,5a 2/17,4a 1/19,8a
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Hevillä/Jouko Tarvainen 2100 27,7a 10 639 1/28,5 2/30,5 1/27,7a 2/27,9a
2 Vesker/Kenneth Danielsen ‘’ 27,4a 11 185 4/30,7 6/27,4a 5/30,3a 4/29,4
3 Villiaura/Esa Holopainen ‘’ 28,7a 9 170 1/31,2a 1/28,7a hll 1/31,0a
4 Veeran Poika/Raineri Puikkonen ‘’ 28,0a 11 155 8/30,8ax 1/31,1a 3/30,1a 4/28,3a
5 Myllyn Valtti/Antti Ripatti ‘’ 29,6a 9 350 1/30,7a 1/31,7 1/28,7 2/31,2a
6 Iro-Neito/Ari Moilanen ‘’ 26,5a 12 350 7/29,4a 6/30,1a 5/27,8a 7/27,3a
7 Raplinki/Hannu Torvinen ‘’ 27,4a 12 465 5/31,0a 6/32,7x 6/30,5a 7/29,5x
8 Salasana/Harri Koivunen ‘’ 27,5a 11 500 hpl 10/30,2a 1/27,8 2/29,1
9 Luisterin Vire/Pertti Puikkonen ‘’ 28,2a 9 070 3/30,3 1/30,7a 5/29,9x 5/28,6
10 Mikolan Aatu/Peter Lindroos ‘’ 27,9a 10 574 4/29,7 4/29,4x 1/31,0 H 11.4.
11 Salaus/Pertti Niveri ‘’ 26,9a 9 920 4/30,4 3/30,9a 3/33,2a 2/28,1a
12 Arteko/Teemu Okkolin ‘’ 28,9a 5 145 -a hll 13/36,1x 8/31,8x -a hll
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 William Birdland/Mika Forss 2100 17,5a 3 550 2/19,9 1/20,5 2/18,6a 1/17,5a
2 Cipriani/Ari Moilanen ‘’ 15,8a 5 490 4/17,4a 7/18,7ax 3/18,8a 6/19,8a
3 Sabacan Savage/Ville Tonttila ‘’ 16,0a 4 040 hpl 5/19,4a 6/20,2 1/18,1
4 Dellarose/Jukka Torvinen ‘’ 14,9a 5 470 hpl 6/17,2a 7/20,7a 2/17,8a
5 Cutie Boko/Jarmo Saarela ‘’ 15,9a 5 515 9/20,0a 3/19,1a 2/17,1a 1/18,0a
6 Poissa ‘’
7 BWT Lovestory/Ilkka Korpi ‘’ 15,0a 5 220 3/16,6a -a hpl 1/20,1 6/19,0a
8 Carbonado/Kari Talasmäki ‘’ 16,3a 5 884 4/18,5a 3/17,3a -a hpl 3/22,3a
9 Bel Ari/Tapani Salojensaari ‘’ 17,2a 5 775 3/18,4a 3/18,3a 4/20,5a -a hpl
10 Laurila’s Camria/Liisa Nummi ‘’ 16,4a 4 670 7/18,0a 7/19,8x 1/19,1a 3/17,0a
11 Carlos La Renta/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 14,6a 7 625 6/17,9a 7/17,2a 1/18,0a H 11.4.
12 Valley Va Bene (SE)/Tapani Jauhola ‘’ 15,4a 5 115 7/17,6ax 7/15,4a 8/18,2a 2/17,9a
5. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Helsinki
1 Eicku/Hannu Kamppuri 2100 25,6 35 205 2/26,7 4/25,8a 3/28,8a H 11.4.
2 Suhhaus/Jere Kiveinen ‘’ 28,3 19 562 1/28,3 6/29,1 3/28,9ax H 11.4.
3 Loisto-Piirto/Mika Forss ‘’ 25,6 29 607 8/28,3x 4/31,6 1/28,9 H 11.4.
4 Hujanhajan/Jouni Törmänen ‘’ 27,5 25 240 3/28,0a 3/28,6 3/27,6 3/28,5
5 Joannan Tähti/Hannu Hietanen ‘’ 25,7 31 791 4/31,2 7/30,7 10/28,9 8/29,1
6 Edla/Toni Törmänen 2120 24,6 52 100 10/29,8x 7/27,3x 5/27,7 4/32,2x
7 Tuli-Karkelo/Tapio Kukkonen ‘’ 26,3 51 095 1/28,6 9/25,6ax 9/30,5 T 14.4.
8 R.R. Ruskariina/Hannu Torvinen ‘’ 25,3 55 630 8/29,4 -a hpl 9/28,6a 8/29,5a
9 Mian Mari/Jarmo Saarela ‘’ 23,8 45 230 4/28,1 1/28,7 6/28,6 6/26,7
10 Pristiina/Seppo Markkula ‘’ 25,9 40 410 4/25,0a hpl 8/23,2ax 8/28,7a
11 Saaga S/Matti Nisonen 2140 24,4 121 860 1/24,4 8/27,1a 4/26,4 3/26,2a
12 Kemun Tutu/Harri Koivunen ‘’ 24,0 72 025 6/27,1 5/25,6a 5/29,1a H 11.4.
13 Vaiva/Esa Holopainen ‘’ 24,5 83 030 11/28,2a 5/29,6 4/27,7 4/29,0a
14 B. Turolii/Antti Teivainen ‘’ 23,4 226 505 2/25,5 2/26,3 10/28,1a 8/27,4
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Zacarias Kemp/Hannu Korpi 2100 13,5a 17 833 3/13,6a 5/13,7a 10/15,2a 5/13,5a
2 Roberto Max/Premio Fiore ‘’ 13,7a 16 280 12/19,5 5/20,1a 2/13,9a 5/20,5
3 Tilia’s Abraham/Erkki-Pekka Mäkinen ‘’ 13,7a 16 145 6/14,2a 4/14,5a 9/18,2a 7/16,5ax
4 Winner Type/Seppo Markkula ‘’ 14,8a 16 890 4/17,7a 8/17,0a 2/14,8a 2/15,6a
5 Back The Devil/Hannu Torvinen ‘’ 15,0a 15 820 5/17,5a 8/18,0a 3/16,2a 1/16,3a
6 Instant Ready/Tapio Perttunen ‘’ 13,5a 13 820 1/17,5 1/13,5a 4/15,0a 2/15,8a
7 Sweet Choco Star/Mika Forss ‘’ 13,8a 15 030 1/13,8a -a hpl 3/15,1a 1/15,7a
8 Loogaroo Moog/Juha Utala ‘’ 15,2a 15 740 5/15,8a -a hpl 3/17,1a -a hpl
9 Charmante/Jukka Torvinen ‘’ 13,4a 16 289 6/18,6 1/19,6 hpl 5/18,7a
10 Donque/Olli Koivunen ‘’ 15,0a 17 300 1/20,5 -a hll 7/15,3a 6/15,2a
11 Pinehill’s Star/Jarmo Saarela ‘’ 15,7a 9 510 6/19,8ax 6/18,4a 4/17,7a 5/15,8a
12 Superieur/Ari Moilanen ‘’ 12,5a 17 385 8/14,8a 5/15,7a 9/18,6 1/17,1a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
