viikon kysymys Perinteiset joulunherkut arvossaan
Perinteisiin jouluherkkuihin luotti tänäkin vuonna enemmän kuin kolme neljästä verkkolehden viikon kysymykseen vastanneesta.
Ääniä kysymys keräsi noin 640.
”Olemme koettaneet tehdä kompromissin vaimoni kanssa joulun viettoon liittyvistä perinteistä, joten joulun ruokakin on mukaelmaa kummankin lapsuuden jouluista. Lapset ovat saaneet lausua myös oman mielipiteensä. Lasten äänillä isän kalkkuna on saannut olla joulupöydässä tarjolla”, kertoi Viljatilallinen.
”Takuu varma herkku, mikä löytyy joulupöydästämme, on tönkkösuolatut muikut, lanttulaatikko ja keitetyt perunat! Erilaiset laatikkoruuat tekevät hyvin kauppansa, kinkkua jää, mutta kalkkunarulla loppuu kesken”, kuvasi tilannetta Entinen nautafarmari.
”Perinteisiä jouluruokia, laatikoita, kinkkua ja tietenkin paksua hernettä – tai sanotaanhan sitä hernemuhennokseksikin. Rosollin teen äitini ohjeella, johon tulee vai porkkanaa, punajuurta, pottua, sipulia ja silliä. Laatikot on pitänyt nykyaikaistaa, maidon tilalla käytän kaurajuomaa tai kermaa. Miehelle pitää olla ehdottomasti rusinasoppaa, kun muut pitävät luumukiisselistä”, listasi Vuosimalli 50.
Talon emännän mukaan makoisaan jouluun kuuluvat ”kaikki perinteiset laatikot, kinkku, rosolli, silli, lohet, kylmäsavu sekä lämminsavu, poikkeuksena lipeäkala, sen hajukin jo heikottaa. Aattoaamuna puuro sekametelisopalla ja kanelilla. Illalla lögiä ja pipareita sekä joulutorttuja.”
Erilainen Joulu kertoo, että pitkään kestänyt kiista vakuutusyhtiön kanssa talon kosteusvahingosta tekee monet joulun perinteet mahdottomiksi. Onneksi kuitenkin on kinkkua:
”Ruokaohjelmissa aina pähkäillään, jotta mitä tehdä kinkun tähteistä. En ole koskaan ymmärtänyt kyseistä ongelmaa, meillä kun kinkku aina loppuu kesken, vaikka olisi ollut yli 10- kiloinen. Ei siitä riitä mihinkään piirakoihin, pitsoihin tai muihin sellaisiin. On se helpotusta kokkaajalle, kun vaan lykkää loorat uuniin ja veistelee kunnon viipaleita kinkusta. Ja kaikki tykkäävät!”
Maajaana tunnistaa tilanteen: ”Meilläkään ei ole ongelmaa kinkuntähteistä, ellei ongelmaksi lasketa sitä, että tähteeksi ei kinkkua jää. Perheen teinipojilla kun on pohjattomat vatsat. Ilman sallattia (jota myös rosooliksi haukutaan) ja piimäjuustoa ei myöskään sovi jouluna olla. Joulupuurona meillä on uuniohrapuuro, joka hautuu yön yli yhdessä kinkun kanssa, ja sitä syödään aattoaamuna heti tuoreeltaan.”
KAIJALEENA RUNSTEN
www.maaaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
