Poromiehetharmissaan pedoista
Poromiehet osoittivat mieltään petoja vastaan Savukoskella sunnuntaina. Heidän mukaansa Itä-Lapin petotilanne on sietämätön.
Poromiehet ovat käärmeissään siitä, että valtio päättänyt leikata petokorvauksia 23 prosentilla. Leikkaus koskee jo tapahtuneita petovahinkoja.
”Valtion petopolitiikka soittaa kuolinkelloja ikiaikaiselle luontaiselinkeinolle. Ilman poroelinkeinoa kylien asuttuna pitäminen vaikeutuu”, tiivisti poroisäntä Raimo Hannuniemi Kemin-Sompion paliskunnasta.
Hannuniemen mukaan Itä-Lapin vasamäärä on laskenut voimakkaasti vuoden 2005 jälkeen. Teurasvasamäärä on pudonnut yli kolmanneksen ja kokonaismääräkin neljänneksen.
Pääosa vasahävikistä johtunee karhuista, mutta alueella on ollut myös ilveksiä ja susia. Myös ahmat tappavat poroja talvelle.
Poromiesten mukaan pedot tappavat poroja niin paljon, ettei suurinta sallittua poromäärää kyetä enää pitämään yllä. Poroperheille tämä merkitsee taloudellista ahdinkoa ja pahimmassa tapauksessa koko toimeentulolähteen menettämistä.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
