PÄIVÄN PUNKTI Moskovan tie
”Moskovan tien ei pidä antaa ruohottua.”
Puhuja oli kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) eduskuntakeskustelussa. Kanerva on kokoomuksen vanhasuomalaisia. Kanervan mukaan on olemassa mahdollisuus jopa avoimen sodan syttymiseen Euroopassa.
Tällaisia puheita ei Suomen eduskunnassa ole kuultu aikoihin. Kansainvälinen tilanne ei ole hyvä, se on hyvin huono.
Eduskunnassa ei kukaan enää puhunut Suomen Nato-jäsenyydestä. Natosta innostunut nuorsuomalainen pääministeri Alexander Stubb on ollut viime viikot niin hiljaa, että kuulijoiden korvia särkee. Stubbin lausuntoautomaatin vaikenemista on ihmetelty turuilla ja toreilla.
Ehkä ei tarvitse ihmetellä. Joulun alla presidentti Sauli Niinistö kutsui puoluejohtajat puheilleen ja kertoi, miten asiat ovat. Nyt ei ole oikea aika reuhata Natosta. Suomi on tiukasti EU-rintamassa, mutta pitää yllä kahdenvälisiä suhteita Venäjään. Niin tekevät kaikki muutkin.
Stubb kävi ennen sitä keskustan kimppuun väittäen keskustan rakentelevan omaa ulkopolitiikkaa. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä torjui Stubbin puheet suoralta kädeltä. Syytä olikin. Stubb pelasi likaista peliä.
EU ei ole pakoteasiassa yhdestä puusta veistetty kapine. Juuri äsken Ranskan presidentti François Hollande sanoi julkisesti, että pakotteet pitäisi vähitellen purkaa. Ranska haluaa myydä sotalaivoja Venäjälle.
Venäjän ja EU:n suhteet säilyvät kylminä vielä pitkään. Sekin on parempi vaihtoehto kuin kuuma sota, johon Kanerva viittaa. Laiha sopu on aina parempi kuin lihava riita. Tilanne on silti kaukana tyydyttävästä.
Kriisi ei ratkea ilman Venäjän vastaantuloa. Miten suhteet rakennetaan uudelleen, on tuhannen taalan kysymys. Venäjä liitti laittomasti itseensä Krimin ja aikoo sen pitää. Länsi ei sitä hyväksy ja jatkaa pakotteita. Sotavarustelu molemmin puolin kiihtyy.
Suomi selvisi edellisestä kylmästä sodasta ja selviää tulevastakin, jos järki pysyy päässä. Eduskunnan keskustelussa siitä oli jo viitteitä.
Maantiedettä on yritetty opiskella ja karttaa tutkia. Nyt puhutaan jo geopolitiikasta. Vaikka maailma muuttuu, jotkut asiat pysyvät.
Maantieteelle emme mitään voi, sanoi J.K. Paasikivi. Ja Venäjä on ja pysyy Suomen naapurina, lisäsi siihen Sauli Niinistö.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
