Ministeri Viitanen lupailee muutoksia energiatodistukseen
Asuntoministeri Pia Viitanen (sd.) lupaa muutoksia pientalojen energiatodistukseen jo pikapuoliin. Lisäselvityksiä tehdään nyt, jotta asiasta voidaan päättää hallitusneuvotteluissa heti vaalien jälkeen, Viitanen sanoo.
Valmistelutyön pohjaksi valikoidaan kaksi mallia viidestä, joita energiatodistuksen kehittämistä pohtineen asiantuntijatyöryhmän raportti listasi.
Jatkotyöstöön pääsevät laskennallisen kulutuksen ja muotokertoimien tasojen arviointi sekä Omakotiliiton kehittämä uusi todistusmalli.
Työryhmän loppuraportti ei ollut yksimielinen, sillä Omakotiliitto jätti siihen eriävän mielipiteensä. Sen mielestä ryhmässä istuneet ympäristöministeriö, Ara, Energiavirasto, Motiva ja Suomen Kiinteistöliitto jyräsivät Suomen Omakotiliiton kannat, ”raportti ja sen johtopäätökset ovat vinoutuneita” eikä lopputulos vastaa kansalaisten tahtoa.
Työryhmän taustalla oli Omakotiliiton tekemä kansalaisaloite, jonka allekirjoitti vuosi sitten 62 211 kansalaista. Aloite ei läpäissyt eduskuntaa sellaisenaan mutta nosti esiin muutostarpeita, joita työryhmä nyt työsti.
Sekä liitto että eduskunta halusivat lisätä ymmärrettävyyttä ja vertailtavuutta sekä saada paremmin näkyviin todellisen energiakulutuksen.
Lisäksi piti vähentämän vertailuongelmia, joita eri energiamuotojen kertoimet ovat aiheuttaneet. Esimerkiksi sähkölämmitteinen omakotitalo on näyttänyt paperilla energiasyöpömmältä kuin se todellisuudessa on.
Energiatodistus vaaditaan nyt vuonna 1980 tai sen jälkeen rakennetuilta omakotitaloilta myynnin tai vuokrauksen yhteydessä, ja myös vanhemmilta heinäkuusta 2017 alkaen.
Suomessa on haluttu myös poistaa pakollisen energiatodistuksen vaatimus vanhoilta omakotitaloilta. Viitasen mukaan komissio on ottanut huomioon hänen aloitteensa EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivin muuttamiseksi.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
