Niinistö: Fosforit ei likaa Saaristomerta
Ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr.) mielestä Venäjältä löydetty uusi päästölähde, Fosforitin lannoitetehdas, ei tarkoita sitä, etteikö Suomessa edelleen pitäisi vähentää myös omia päästöjä.
Saaristomerta rehevöittävä fosfori on hänen mukaansa joka tapauksessa pääosin kotimaista.
”Venäjän päästöt eivät tarkoita sitä, että voisimme pestä kädet omalta osaltamme.”
Ministerin mukaan tapausta ei kannata myöskään verrata paljon kritiikkiä herättäneeseen jätevesiasetukseen.
”Tämä päästö ei vaikuta tippaakaan suomalaisten sisävesien tilaan”, hän sanoo.
Ympäristöministerin mukaan on kuitenkin selvää, että Fosforitin lannoitetehtaan päästöjen vähentäminen on lähivuosina kustannustehokkain tapa pienentää Itämeren kuormitusta.
Itämeren suojelukomission on tarkoitus ottaa asia esille maaliskuussa pidettävässä kokouksessa.
Mahdollisesti jo ensi viikolla komission edustajat tapaavat lannoitetehtaan omistavan Eurochem-yhtiön johtoa ja pääsevät tutustumaan tehdasalueeseen.
Sivu 7
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
